”Näin radikaalin vaikutuksen ihooni!” – Teknologiasta apua atopiaan

Kuten jo tässä postauksessa käsittelimme ihon kosteuspitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä, ei liene yllättävää, että juodulla vesimäärällä on merkittävä vaikutus ihon kosteustasapainoon. Tässä postauksessa esittelemmekin erään atooppisesta ihosta kärsivän naisen kokemuksia, ja kuinka hän ratkaisi ihoonsa ja vedenjuontiinsa liittyvät ongelmat.

”Mä olen atoopikko. Tiedän, että mun pitäisi juoda vettä päivässä enemmän kuin ihmisen kenen iho on ”normaalissa” kunnossa. Olen myös kauneudenhoitoalan ammattilainen, jo 15 vuoden ajalta, joten tiedän, että mun pitäisi juoda vettä vähintään 2-3 litraa päivässä. Totuus on kuitenkin se, että juon yleensä 0-10 desiä vettä päivässä. Jos pääsen edes litraan, se tarkoittaa sitä, että olen käynyt salilla ja juonut siellä rankan treenin yhteydessä vähintään sen 0,5 litraa, vaikka päivinä jolloin tekee rankan treenin, tulisi juoda vielä enemmän vettä kuin normaalisti. Sen sijaan juon kahvia helposti 8 kupillista päivässä, ja jokaista kahvikuppia kohden tulisi juoda ainakin yksi lasillinen vettä.

Miten veden juonti voi olla toisille niin helppoa ja toisille todella haastavaa?

Kärsin todella pahasta atooppisesta ihosta 2017 syksyn ja alkutalven aikana, enkä siltikään lisännyt veden juontia yhtään, vaikka vannoin ”tekeväni ihan kaiken”, että ihoni paranisi. Sain joululahjaksi Bellabeatin älykorun sekä älyvesipullon. Kerrottakoon tässä kohtaa, että tykkään haastaa itseäni ja ottaa tavoitteita, ja lahjan antaja ilmeisesti tiesi tämän sekä haasteeni veden juonnin kanssa.

Bellabeatin älykoru ja älyvesipullo toimivat patterilla ja ovat bluetooth yhteydessä puhelimeesi asennettavaan appiin. Se muistuttaa sinua halutessasi parin tunnin välein huikkaamaan vettä. Bellabeatin älykoru kirjaa unesi määrän, askeltesi määrän, sinne voit kirjata treenisi, löydät sieltä myös erilaisia ja eri pituisia meditaatioharjoituksia. Halutessasi voit myös seurata kuukautisiasi tai raskauttasi. Appi laskee sinun stressitasosi, jota voit hoitaa pitämällä huolen mm. unen sekä liikunnan määrästä.

Tällaiselle ei niin aktiiviselle veden juojalle älyvesipullo on aivan timanttinen ratkaisu, sillä olen  jouluaatosta asti päässyt parin desin veden juonnista jo 2,6 litraan! Tämä veden juominen on näkynyt jo suoraan aineenvaihdunnassani sekä ihossani. Atooppinen ihoni ei toki totaalisesti rauhoitu vain juomalla vettä, mutta veden juonti on hoitanut selkeästi ihon kosteustasapainoa sisäisesti. Testasin asiaa jättämällä hoitovoiteet hetkellisesti pois ja näin radikaalisti veden vaikutuksen ihooni.”

– atoopikko 31 v.

Vedellä on kehoa ja ihoa kosteuttava vaikutus, jonka lisäksi vesi edesauttaa myrkkyjen puhdistumista kehosta. Kaikkien iho-ongelmien hoidossa olisi kattavasti pyrittävä huomioimaan asiakkaan sisäistä hyvinvointia, sillä väistämättä ruokavaliolla ja elintavoilla on vaikutuksensa myös ihoomme. Vaikeissa iho-ongelmissa paras hyöty saadaan, kun ihoa hoidetaan säännöllisesti yksilöllisesti asiakkaalle valituilla tuotteilla ja hoitolahoidoilla, jonka lisäksi asiakasta opastetaan juuri hänen ihonhoitoa tukeviin elämäntapoihin.

Lisää Bellabeatiin voi tutustua tältä videolta:

Kirjoittanut: Milla S. / Blue Lagoon

0 kommenttia

Osallistu keskusteluun

Herättikö teksti kysymyksiä?
Jätä meille kommentti/kysymys aiheesta - kauneudenhoitoalan ammattilaisemme vastaavat sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *