Blue Lagoonin 9. franchiseyrittäjä Mona avaa liikkeen Kuopioon

Kosmetologi Mona N. on Blue Lagoonin 9. franchiseyrittäjä! Tiimin hyvinvointiin ja asiantuntevaan asiakaskokemukseen panostava Mona avaa Kuopion toimipisteen alkuvuodesta 2026. Tutustu tästä artikkelista lisää Monaan sekä Kuopion liikkeeseen.♥️

Tämän kuvan nimi on brändikuvaukset-bl-3 (1)

Merkityksellistä työtä

”Olen nuoresta asti opiskellut laaja-alaisesti kauneusalaa. Vuosien myötä kauneusalasta on tullut itselle todellinen intohimo ja minulla on jatkuva palo syventää osaamistani vain koko ajan lisää. Ammatiltani olen kosmetologi ja estenomi, ja lisäksi olen erikoistunut useilla eri koulutuksilla ripsipidennys- ja pigmentointiammattilaiseksi.
 
Kauneusalalla minua kiehtoo eniten sen monimuotoisuus ja yrittäjäpohjaisuus. On ollut upeaa huomata, kuinka kauneusala kehittyy jatkuvasti ja työmahdollisuudet muuttuvat ja lisääntyvät. Rakastan tehdä työtä, jolla on oikeasti merkitys ihmisen sekä ulkoiseen että sisäiseen hyvinvointiin. Jokainen kohtaaminen tällä alalla lisää hyvää oloa, itseluottamusta ja tietoisuutta – pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys.” 

Yrittäjyys vahvan brändin alla

”Blue Lagoonin arvot kauneusalan brändinä kohtaavat täysin omien arvojeni kanssa. Kauneusalalla tulee olla rohkeutta, avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja tietysti kykyä pysyä edelläkävijänä muuttuvalla alalla. Haluan olla osana brändiä, joka toiminnallaan ja vahvalla osaamisellaan uudistaa ja kehittää kauneusalaa määrätietoisesti.
 
Franchiseyrittäjyys antaa minulle mahdollisuuden toimia yrittäjänä ja liikkeen vetäjänä vahvan ja arvostetun brändin alla. Blue Lagoonilla on valtava asiantuntijaverkosto ja yhteisö, joka antaa tukea ja inspiraatiota jokaiselle yhteisön jäsenelle. Koen, että kuulun Blue Lagoonin porukkaan – ja olen innoissani, että saan heijastaa Blue Lagoonin arvoja oman toimipisteen kautta.” 

Kilpailuetuna huipputason tiimi

”Blue Lagoon Kuopion vahvuus tulee ennen kaikkea olemaan huipputasoinen, huolella valittu tiimi. Meillä jokainen ammattilainen suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja haluaa aidosti palvella asiakkaita yksilöllisesti ja laadukkaasti. Blue Lagoon Kuopio tulee toimimaan uusissa, juuri meille suunnitelluissa ja remontoiduissa tiloissa, jotka sijaitsevat keskeisellä ja helposti saavutettavalla paikalla. Tavoitteenani on, että meille on helppo tulla, meillä on ihanaa olla ja meiltä saa lähteä aina hymyssä suin!
 
Kuopion tiiminä seisomme vahvasti brändin arvojen takana ja heijastamme toiminnallamme Blue Lagoonin laatua, luotettavuutta sekä edelläkävijyyttä. Välillä meidän tiimissä saatetaan savolaistyyppisesti höpötellä, hassutella ja nauraa leppoisasti, mutta kaikki, mitä tehdään, tehdään aina suurella sydämellä ja ammattitaidolla.”

Mahdollisuus kehittää kauneusalaa Suomessa

”On ihanaa päästä kasvamaan yrittäjänä ja rakentamaan jotain omaa ja uutta, mutta silti olla samalla osa suurempaa kokonaisuutta, jolta saan valtavan määrän taustatukea. On mahtava olla osa suurta yhteisöä ja odotan, että pääsen tutustumaan vielä paremmin meidän yhteisön jäseniin ja jakamaan heidän kanssaan haasteita sekä onnistumisia. Blue Lagoonin yhteisön jäsenenä pääsemme kaikki kehittämään Blue Lagoonin brändiä ja sitä kautta koko kauneusalaa Suomessa.” 

Työpaikka, jossa kaikilla on hyvä olla

”Olen itse hyvin positiivinen tyyppi ja haluan välittää tietoa ja taitoa eteenpäin aina positiivisuuden kautta. Tiiminvetäjänä olen helposti lähestyttävä, läsnä ja aidosti tiimiläisistä välittävä. Koen tärkeäksi, että jokainen tiimin jäsen kokee olevansa osa yhteisöä ja kokonaisuutta. Tavoitteeni on luoda työpaikka, jossa kaikilla on hyvä olla: ilmapiiri on rento, avoin, kannustava ja inspiroiva. Minulle on tärkeää, että jokainen tiimin jäsen kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, ja että jokaisella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omassa ammatissaan. Kuopion tiimiin haluan itse ehdottomasti välittää minulle tärkeää  avointa ja välittävää vuorovaikutusta, luottamusta sekä toisten tukemista ja kannustamista.”

Blue Lagoonin kauneushoitola aukeaa Kuopioon 2026

Blue Lagoon Kuopio aukeaa alkuvuodesta 2026 osoitteeseen Puutarhakatu 3 L1, 70300 Kuopio. Beauty-konseptin mukaisen liikkeen palveluvalikoimaan tulee kuulumaan laadukkaat ja trendikkäät kauneuspalvelumme, kuten ihonhoidot, sokeroinnit sekä tietysti palvelut kynsille, ripsille ja kulmakarvoille. Kuopion asiakkaille on luvassa tuttuun tyyliin avajaisjuhlat sekä mahtavia etuja. Ota jo nyt seurantaan @bluelagoonkuopio Instagramissa and stay tuned!

Tämän kuvan nimi on Mona-N-bluelagoonbeauty

Mona N.

Franchiseyrittäjä | Blue Lagoon Kuopio

”Fiilis on kaikin puolin odottavainen jokaista tulevaa askelta kohtaan. Olen onnellinen sekä kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja siitä, että saan tuoda Blue Lagoonin arvoja ja laatua Kuopioon. Odotan innolla tulevaa: asiakkaita, tiimin rakentamista, jokaista haastetta ja onnistumista ja ihan kaikkea sitä, mitä tämä polku tuo tullessaan.”

Tämän kuvan nimi on rekry-bluelagoon-bl

Töihin Blue Lagoon Kuopioon

Mona etsii nyt Kuopioon laaja-alaisesti kauneuspalveluiden ammattilaisia. Haussa on trendipalveluiden osaajia, ripsi- ja kynsiteknikkoja, manikyristejä, meikkaajia, pigmentointiammattilaisia sekä kosmetologeja. Mahdollistamme kilpailukykyisen sopimusmallin sekä erinomaiset kouluttautumis- ja kehitysmahdollisuudet brändin omien sisäisten kouluttajien avulla. Lue lisää ja käy täyttämässä helppo hakulomakkeemme. Aloitamme haastattelut heti!