

Kulmien kestovärjäyksen rinnalle suosituksi hoidoksi on muodostunut Brow Lift eli kulmakarvojen laminointi, jolla kulmakarvat laminoidaan kauniisti paikoilleen. Brow Liftin avulla kulmiin saadaan uskomattomia ja upeita muutoksia aikaiseksi, ja hoito toimii kevyempänä ja luonnollisempana vaihtoehtona esimerkiksi kulmien pigmentoinnille. Brow Lift kestää kauniina monta viikkoa. Kulmien laminointiin käytämme InLein tuotteita, ja ikäraja Brow Liftissä on 16 vuotta.
Kenelle Brow Lift sopii?
Brow Lift eli kulmien laminointi on palvelu, jolla saat kulmistasi näyttävät, tuuheamman näköiset sekä kauniisti muotoillut. Suosittelemme Brow Liftiä erityisesti silloin, kun kaipaat kumiisi lisää näyttävyyttä, haluat kauniin linjakkaat kulmat tai mahdollisimman runsaat kulmakarvat luonnollisesti, ilman esimerkiksi pigmentointipalveluita. Brow Lift sopii erinomaisesti myös oikukkaille ja alaspäin kasvaville kulmakarvoille, sillä laminoinnin avulla kulmakarvat saadaan pysymään kauniisti paikoillaan. Laminointi kestää kulmissa useita viikkoa, joten palvelu on hyvä valinta myös helppoutta arvostaville sekä esimerkiksi paljon urheilua harrastaville.
Mitä kulmien laminoinnissa tapahtuu?
Kulmien laminoinnissa käsittelemme kulmasi Inlei Brow Bomber –tuotteilla. Hoitoon sisältyy kulmien käsittely taivutus- ja kiinnitysaineella, kestovärjäys sekä kulmien muotoilu vahalla, sokerilla tai pinseteillä. Kulmien laminoinnilla saadaan karvan tekstuuria muutettua siten, että ne pysyvät paremmin paikallaan ja ovat helpommin hallittavissa. Kulmakarvat pysyvät pitkään huoliteltuina.
Kulmien kestovärjäys & muotoilu
Brow Liftimme sisältää kulmien kestovärjäyksen ja muotoilun. Värivaihtoehtoina kulmien värjäykseen on vaaleanruskea, ruskea, harmaa ja musta. Värejä voidaan myös sekoittaa keskenään, jotta saadaan juuri sinulle täydellisen sopiva sävy. Kulmia värjätessä kestoväri saattaa tarttua myös aluksi hieman ihoon, jolloin väri näyttää tummemmalta muutaman päivän. Kun muutaman kerran puhdistat tai kuorit kasvojesi ihoa, väri alkaa irrota ihosta jolloin lopputulos vaalenee aavistuksen. Kerrothan tekijälle kaikki toiveesi värin ja muodon suhteen. Yleensä sopiva sävy valitaan hiusten ja ihonvärisi mukaan.
Voit valita muotoilutekniikan pinseteillä, vahalla tai sokeroinnilla. Sokerointi ja vahaus on hellävarainen tapa poistaa karvat juurineen ja erityisen hyvä sekä pinsettejä nopeampi tekniikka silloin, jos karvaa on enemmän poistettavana.
Koska Brow Liftin voi uusia?
Kulmien laminoinnin käyttäytyminen on hyvin yksilöllistä. Kestävyyteen vaikuttavat mm. oma karvankasvusykli ja kestovärin kestävyys iholla. Laminointi ei kulu pois, vaan se kasvaa sitä mukaan ulos, kun omat kulmakarvat vaihtuvat. Muutamien viikkojen jälkeen osa karvoista on jo vaihtunut, ja osa on vielä käsiteltyä karvaa. Kestovärin kesto on yksilöllistä, väri kestää karvassa yleensä 1-4 viikkoa, jonka jälkeen se olisi hyvä uusia, mikäli haluat ylläpitää lopputulosta. Laminointi uusitaan tyypillisesti 8-12 viikon välein, riippuen omien kulmien kasvusyklistä. Lift-hoitojen välillä useat asiakkaat käyvät kestovärjäämässä ja muotoilemassa kulmakarvansa.
Brow Liftin avulla kulmia voidaan stailata ja asetalla tarkasti haluttuun asentoon ja malliin. Mitä enemmän kulmakarvoissasi on karvaa, sitä monipuolisemmat mahdollisuudet se antaa kulmien muokkaukseen. Brow Liftin avulla myös hennompiin ja harvempiin kulmakarvoihin on saatu upeita muutoksia aikaan. Kulmakarvojen laminoinnissa on tärkeää aina tuoda omat toiveet esille, ja keskustella tekijän kanssa toivotusta lopputuloksesta. Tyypillisesti kulmapalveluissa suositaan kulmien luonnollisia linjoja ja klassista siipimäistä mallia, mutta myös runsaat ja ylöspäin nostetut, karvamaiset ja näyttävät lopputulokset ovat mahdollisia Brow Liftin avulla. Lopputulos riippuu aina kulmakarvojesi lähtötilanteesta sekä toivotusta lopputuloksesta.
Tuuheille ja runsaille kulmakarvoille suosittelemme muotoilutekniikaksi sokerointia tai vahausta. Runsaampiinkin kulmakarvoihin saadaan kivasti lisää selkeyttä Brow Liftin sisältämän kestovärjäyksen avulla. Brow Lift -ammattilaisemme analysoi kulmakarvojesi laadun ja räätälöi hoidon kulmakarvoillesi sopivaksi. Joskus jäykät ja vahvat kulmakarvat saattavat vaatia aavistuksen pidemmän vaikutusajan.
Brow Liftin avulla pitkät, itsepäiset, sojottavat ja alaspäin kasvavat karvat saadaan kauniisti asettumaan paikoilleen. Tämän tyyppisiin kulmakarvoihin Brow Liftin avulla saadaankin kivaa nostetta aikaiseksi, sekä huoliteltu ja siisti lopputulos joka kestää useita viikkoja.
Jos kulmissa on hyvin vähän karvaa, saatetaan tällöin Brow Liftin avulla saada kulmiin kivasti lisää näyttävyyttä. Brow Liftin sisältämän kestovärjäyksen avulla harvempia kulmia saadaan hieman “täytettyä” ja kulmien linjat paremmin esiin. Koska Brow Liftin avulla kulmakarvat saadaan laminoitua halutuille paikoille, voidaan hoidon avulla joissakin tapauksissa hieman myös jopa “peittää” harvoissa kulmakarvoissa olevia koloja, ja saada kulmat näyttämään tasaisemmilta ja tuuheammilta. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä vähemmän kulmissa on karvoja, sitä vähemmän niille on tehtävissä Brow Liftin avulla. Joskus paras ja kestävin ratkaisu harvoille kulmakarvoille saadaan microbladingin tai kulmien kestopigmentoinnin avulla. Suosittelemme kuitenkin kokeilemaan Brow Liftiä myös hennomille kulmakarvoille, sillä myös niille on saatu kauniita muutoksia aikaiseksi.
Teemme kulmien laminointeja kaikissa kauneushoitoloissamme Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Brow Lift voidaan toteuttaa hoitohuoneissa tai Brow Bareissamme, hieman hoidosta riippuen. Kaikki ammattilaisemme käyvät läpi uniikit laatuprosessimme, joiden avulla takaamme asiakkaillemme yhtenäiset ja korkealaatuiset palvelukokemukset. Suosittelemme tutustumaan ammattilaisiimme sekä heidän työnäytteisiinsä tiimi-sivultamme, jotta löydät juuri sinulle sopivimman ammattilaisen.
Kulmat ovat kauneustrendien keskiössä tällä hetkellä. Kulmakarvat ovat näkyvä osa kasvoja, joten kauniisti laitetut ja kasvojen muotoon sopivat kulmat erottuvat heti edukseen. Varaa aika Blue Lagoonin Brow Bar’iin, jossa loihdimme upeita kulmien laminointeja, muotoiluja ja värjäyksiä kasvosi sekä toiveesi huomioiden!
Brow Lift on yksi tämän hetken trendikkäimmistä palveluista, jolla kulmiin saadaan luotua upeita ja yksilöllisiä tyylejä. Laminoinnin avulla kulmakarvat voidaan asetella skarpin linjakkaiksi, luoda luonnollisen tuuhea vaikutelma tai tehdä näyttävän tuuheat kulmakarvat. Lopputulokseen vaikuttaa kulmakarvojesi lähtötilanne sekä toivomasi tyyli. Kokeneet Brow Lift -tekijämme luovat upean lookin kulmakarvoillesi!
Ikäraja Brow Lifteissä on 16 vuotta.
Brow Lift eli kulmien laminointi on aina trendikäs tapa huolehtia kulmakarvoistaan! Sen avulla ohuista ja runsaimmistakin kulmista saadaan näyttävät ja siistit jopa kuuden viikon ajaksi. Hoitoaika on noin 45 minuuttia. Lue lisää kulmien laminoinnista!
Tämä palvelu sisältää Brow Lift -kulmien laminoinnin sekä ripsien kestovärjäyksen. Aikaa hoitoon menee noin 60 minuuttia. Käytämme Inlei -merkkisen brändin tuotteita kulmien laminoinnissa. Hoidon ikäraja on 16 vuotta.
Lash & Brow Lift -kombossa teemme samanaikaisesti sekä ripsien kestotaivutuksen ja kulmien laminoinnin. Aikaa hoitoon menee noin 90 minuuttia. Käytämme Inlei -merkkisen brändin tuotteita kestotaivutuksessa ja kulmien laminoinnissa. Hoidon ikäraja on 16 vuotta.
Kulmien muotoilu on yksi nopeimmista ehostuskeinoista, jolla saat kauniit ja siistit linjat kulmakarvoillesi! Erityisesti runsaampiin kulmiin voidaan pelkällä kulmien muotoilulla saada suuriakin muutoksia aikaan, kun taas harvempiin kulmiin muotoilulla saadaan siisti ja huoliteltu lopputulos. Kulmien muotoilussa on tärkeää huomioida asiakkaan kulmakarvojen lähtötilanne ja toiveet parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Kulmien kestovärjäykseen sisältyy kulmien muotoilu. Muotoilu voidaan tehdä pinseteillä, sokerilla tai vahalla. Sokerointi on hellävarainen tapa poistaa karvat juurineen ja erityisen hyvä sekä pinsettejä nopeampi tekniikka silloin, jos karvaa on enemmän poistettavana.
Kestovärjäyksen ikäraja on 16 vuotta.
Lue lisää kulmien kestovärjäyksestä ja muotoilusta & katso kuvat
Suosittelemme 15 min. hoitoaikaa, mikäli kulmasi kaipaavat kevyttä siistimistä. Muotoilu voidaan tehdä pinseteillä, sokerilla tai vahalla. Mikäli kulmissasi on enemmän siistittävää tai kaipaat kulmiisi uudenlaista muotoilua, suosittelemme varaamaan Kulmien muotoilu 25 min. -palvelun, parhaimman lopputuloksen takaamiseksi.
Lue lisää kulmien muotoilusta.
Kestovärjäys on helppo tapa pitää yllä huoliteltua, mutta luonnollista lookia. Kulmien värjäyksellä ja muotoilulla saat ryhdikkyyttä sekä kehykset kasvoille. Kauniisti muotoillut ja värjätyt kulmat tuovat uutta ilmettä ja piristystä kasvoille. Kestovärjäys helpottaa arkea ja nopeuttaa päivittäistä meikkausta. Muotoilu voidaan tehdä pinseteillä, sokerilla tai vahalla.
Hoitoon varataan 30 min. aikaa.
Lue lisää kulmien kestovärjäyksestä ja muotoilusta!
Suosittelemme 25 min. kulmien muotoilua, jos kulmakarvoissa on enemmän muotoiltavaa tai toiveissa on muokata kulmakarvojen mallia. Muotoilu voidaan tehdä pinseteillä, sokerilla tai vahalla.
Lue lisää kulmien muotoilusta.
Ripsien ja kulmien kestovärjäys sisältää kestovärjäyksen lisäksi kulmien muotoilun pinseteillä, sokerilla tai vahalla. Suosittelemme muotoilua pinseteillä jos kulmissasi ei ole paljon muotoiltavaa. Isompiin muutostöihin ja runsaammille kulmakarvoille suosittelemme sokerointia tai vahausta. Hoitoon varataan aikaa 40 min.
Lue lisää kestovärjäyksestä.
Suosittelemme tulemaan hoitoon ilman ripsiväriä jos mahdollista, jotta hoitoaikaasi ei kulu ripsivärin puhdistukseen. Varsinkin vedenkestävää ripsiväriä olisi hyvä välttää hoitopäivänä. Huomioithan myös, että mahdollinen muutamankin minuutin myöhästyminen on pois omasta hoitoajastasi. Jo 10 minuutin myöhästyminen vaikuttaa merkittävästi palveluiden tekoon, joihin varataan vähemmän aikaa
Suosittelemme, että tutustut kulmien laminointiin jo ennen hoitoon tuloa. Olemme keränneet yleiset suositukset kotihoidosta Brow Liftin jälkeen sekä ohjeet Brow Liftiin valmistautumisesta. Täältä löydät tiedot myös Lift-palveluiden takuuajoista. Tutustu ohjeisiin huolella ja ota meihin yhteyttä, mikäli sinua askarruttaa jokin asia. Ammattitaitoiset kulma-ammattilaisemme auttavat sinua kaikissa ongelmatilanteissa.
Liikkeissämme työskentelee kulmien laminointiin erikoistuneita kulma-ammattilaisia. Suosittelemme tutustumaan Brow Lift -ammattilaisiimme ja heidän työnäytekuviinsa, jotta löydä juuri sinulle sopivimman tekijän!
Myös osa vaikuttajistamme suosii Brow Liftiä osana tyyliään! Tutustu mm. Kertulle, Ainolle ja Patisselle tekemiimme kulmakarvojen laminointeihin ja Get the Look!
Luonnolliseen ja raikkaaseen tyyliin mieltynyt Ellen testasi meidän Lash ja Brow Lift -kombohoidon. Lue lisää Ellenin hoitokokemuksesta tästä artikkelista!
Oikeaoppisesti tehty kulmien laminointi on turvallinen hoitomuoto, jossa esimerkiksi allergiset reaktiot ovat hyvin harvinaisia.
Laminoinnin kestoon vaikuttavat mm. oma karvankasvusykli ja kestovärin kestävyys iholla. Laminointi ei kulu pois, vaan se kasvaa sitä mukaan ulos, kun omat kulmakarvat vaihtuvat. Kestoväri kestää karvassa yleensä 1-4 viikkoa, jonka jälkeen se olisi hyvä uusia, mikäli haluat ylläpitää lopputulosta. Laminointi uusitaan tyypillisesti 8-12 viikon välein, riippuen omien kulmien kasvusyklistä.
Laminoituja kulmia on hyvä harjata päivittäin. Harjaamalla karvat saadaan toivotuille paikoilleen esimerkiksi yön jäljiltä. Laminointi auttaa kulmakarvoja pysymään paikoillaan harjauksen jälkeen.
Laminoituja kulmia pystyy ja saa meikata normaalisti. Huomioithan kuitenkin kotihoito-ohjeet laminoinnin jälkeen varsinkin ensimmäiselle 24 tunnille hoidon teosta.
Kulmien laminoinnin ja kestovärjäyksen ikäraja on 16 vuotta.
Brow Liftin voi tehdä microbladingin ja kestopigmentoinnin päälle, kunhan kulmat ovat täysin parantuneet pigmentointihoidosta. Brow Liftin avulla yksittäiset karvat saadaan kivasti erottumaan ja luotua kulmakarvoihin mahdollisimman aidon ja halutessa runsaan näköinen lopputulos.
Brow Lift voidaan tehdä myös harvoille kulmakarvoille. Brow Liftin sisältämän kestovärjäyksen avulla harvempia kulmia saadaan hieman “täytettyä” ja kulmien linjat paremmin esiin. Koska Brow Liftin avulla kulmakarvat saadaan laminoitua halutuille paikoille, voidaan hoidon avulla joissakin tapauksissa hieman myös jopa “peittää” harvoissa kulmakarvoissa olevia koloja, ja saada kulmat näyttämään tasaisemmilta ja tuuheammilta. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä vähemmän kulmissa on karvoja, sitä vähemmän niille on tehtävissä Brow Liftin avulla.
Upea @lottaemiliaa kävi Turun toimipisteellämme testaamassa Brow Liftiä. Lotta on käynyt aiemminkin laitattamassa kulmiaan meillä, ja kulmien "reseptinä" toimikin sama tuttu, hyväksi todettu sävy- ja muotoilutyyli. Sävynä Lotan kulmissa käytetään vaaleanruskean ja harmaan sekoitusta, jolla saadaan luotua kauniisti hiuksiin mätsäävä väri. Kulmat siistitään ja muotoillaan vahalla, jolla saadaan tehokkaasti poistettua pienet hajakarvat. Kulmien muodon Lotta haluaa olevan luonnollinen. 💛
@inlei Brow Lift Jemina H. | @bluelagoonturku
@lottaemiliaa
#bluelagoonbeauty #BLJeminaH #turku #kauneushoitolaturku #beautysalonturku #browlift #brows #kulmienlaminointi #kulmatkuntoon #inlei #inleibrows #trendingbrows #browtrends #kauneustrendit #blinfluencer
Syys 13
Go to -palveluita @sointuorvokki tapaan! 👇🏼
🖤 Brow Lift eli kulmien laminointi on yksi Soinnun.kestosuosikeista. Sointu suosii kulmissaan liftattua & luonnollisen sävyistä kulmatyyliä. Sävynä käytetäänkin vaaleanruskeaa, joka sopii erinomaisesti Soinnun vaaleisiin hiuksiin.
Fanny M.
🖤 Suihkurusketus kuuluu Soinnun Pre party- ja Pre photoshoot -suosikkeihin. Oli tulossa sitten esimerkiksi gaala tai tärkeät kuvaukset, saadaan suihkurusketuksella Soinnun iholle kaunis ja tasainen bruna.
Mira P.
🖤 Neliskanttisen muotoiset näyttävän pituiset rakennekynnet, kuitenkin luonnollisissa ja neutraaleissa sävyissä, ovat puolestaan tuttu näky Soinnun kynsissä. Soinnun kynsissä käytetään massana geeliä.
Gabrielle D., pro & Alla S., pro
Sointu käy toteuttamassa kauneuspalveluitaan meidän Iso Omenan toimipisteellä @bluelagoonomppu. Voit lukea lisää vaikuttajiemme kauneussuosikeista bion linkistä Get The Look -osiosta.
#bluelagoonbeauty #BLgetthelook #getthelook #kauneustrendit #kauneus #kauneusvinkit #tyyli #tyyliinspiraatio #trendit #tyylivinkit #tyyli #muoti #tyyliikoni #kauneushoitola #isoomena #sointuborg #browlift #suihkurusketus #rakennekynnet
Elo 17
Selfie ready! 🧡 Lift-kombolla look on meikittömänäkin ehostettu ja huoliteltu. Tutustu lisää meidän sivuilla.
@inlei Lift-kombo Pery E. | @bluelagoontoolo
#bluelagoonbeauty #BLPeryE #töölö #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Elo 8
Those perfect brows! Me ei vaan kyllästytä Brow Liftin haippaamiseen. Fun fact onkin itseasiassa se, että myös meidän lagoonilaisten keskuudessa kulmien laminointi on suuressa suosiossa ja kuuluu monen meistä go to -palveluihin. 😍
@inlei Brow Lift Elina R. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #BLElinaR #turku #kauneushoitolaturku #kulmatturku #browsturku #browlift #kulmienlaminointi #kulmakarvat #kulmat #brows #kulmienlaminointi
Heinä 30
Kulmien laminoinnilla saadaan kohotettua kulmien luonnollista ilmettä kauniisti! Kulmia voi olla itse myös vaikea meikata symmetrisiksi, ja moni päätyykin kokeilemaan Brow Liftiä juurikin tästä syystä. Varoitus: tähän palveluun jää todellakin koukkuun! 😉
Lift-kombo sisältää kulmien laminoinnin yhteydessä ripsien kestotaivutuksen, joka avartaa katsetta ja luo illuusiota pidemmistä luonnonripsistä. Kombolla saadaan piristettyä ilmettä hetkessä, ja look on huoliteltu myös meikittä.
@inlei Lift-kombo Janiina P.
#bluelagoonbeauty #BLJaniinaP #kolmikulma #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Heinä 22
Kulmakarvat, jotka pysyvät paikallaan? Moni kulmien laminointiin tuleva asiakas kipuilee juuri sen kanssa, että kotona käytettävistä kulmageeleistä huolimatta kulmat eivät tunnu pysyvän asetetussa muodossaan päivän aikana. Brow Lift on erinomainen ratkaisu tähän! Liftissä kulmien rakenne käsitellään ja karvat asetetaan haluttuun muotoon. Liftattuja kulmia voi kuitenkin myös muotoilla uuteen muotoon, ja käsitellyn rakenteensa ansiosta karvat pysyvätkin ihanasti siellä, missä niiden halutaan olevan. 😍
Brow Lift Laura R. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #BLLauraR #turku #kauneushoitolaturku #kulmakarvojenlaminointi #kulmienlaminointi #browlift #browbar #kulmat #kulmakarvat #kulmatturku #kulmatkuntoon #kulmienlaminointiturku #kauneustrendit #browsturku #bluelagoonkulmat #blbrowlift
Heinä 13
Terveisiä Tampereelta! 💛 Tampereen toimipisteemme on ollut auki nyt muutaman kuukauden ajan & miten ihana vastaanotto ollaankaan saatu tamperelaisilta. Kiitos siitä!
Tampereen ammattilaiset ovat päässeetkin palvelemaan jo lukuisia asiakkaita suosikkipalvelujen äärellä ja kokosimme tähän postaukseen muutamia Tampereen tiimiläisten työnäytekuvia kuluneilta kuukausilta.
1. CrystaLac Reetta E.
2. Lash Lift Minna A.
3. CrystaLac Irina K.
4. Lift-kombo Kia P.
5. Varpaankynsien CrystaLac Reetta E.
6. Brow Lift Enni V.
#bluelagoonbeauty #beautysalontampere #kauneushoitolatampere #newsalon #tampere #tiimi #masterofbeauty #visittampere #kosmetologi #manikyristi #crystalac #browlift #lashlift #beauty #kauneushoitola #beautyphotos
Heinä 8
Natural! 💛 Luonnollisen sävyiset, ja jopa vaaleat kulmat ovat olleet jo hetken kauneustrendien keskiössä. Meidän palvelukysynnässä tämä on näkynyt muun muassa siinä, että ei ole lainkaan tavatonta, että asiakas pyytää kulmien laminoinnin ilman kestovärjäystä. Tällöin kulmiin saadaan kaunis, huoliteltu muotoilu, mutta väri säilyy luonnonkarvan sävyisenä.
Esimerkiksi punapigmenttisten keskuudessa tämä on ollut suosittu tapa Brow Liftin ottoon jo pidempään, kun kulmien väri halutaan säilyttää hiuksiin täydellisesti mätsäävänä.
1. @inlei Lift-kombo ilman kulmien värjäystä Laura R. | bluelagoonturku
2. @inlei Lift-kombo ilman kulmien värjäystä Elli K. | @bluelagoonkamppi
#bluelagoonbeauty #BLElliK #BLLauraR #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift #kulmatturku
Kesä 26
Ripsien kestotaivutuksella ja kulmien laminoinnilla saadaan korostettua upeasti silmiä ja look on huoliteltu heti herätessä. Voit siis unohtaa maskarat ja kulmakynät, ja nauttia ehostetusta ilmeestä myös meikittä! Kulmien laminoinnilla saadaan luotua toiveidesi mukaisesti kulmiin esimerkiksi kevyttä kohotusta, maksimaalista runsautta tai luonnollisempaa tyyliä. Ripsien kestotaivutus avartaa katsetta ja luo illuusiota pidemmistä ripsistä. Palvelulla voidaan tehdä loivempia tai jyrkempiä taivutuksia halutusta lopputuloksesta riippuen. 😍
Molemmat palvelut sisältävät kestovärjäyksen. Halutessasi voit kuitenkin pyytää esimerkiksi laminoinnin ilman kestovärjäystä, mikäli haluat säilyttää kulmissa oman luonnollisen värisi.
Aliina S. | @bluelagoonomppu
#bluelagoonbeauty #BLAliinaS #isoomena #kauneushoitolaespoo #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutusespoo #kulmatespoo #lashesespoo #browsespoo #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Kesä 3
Lift-ammattilainen kertoo, mitä asiakkaat yleensä toivovat lift-palveluilta!
"Ripsissä halutaan kaunista kaarevuutta, jotta silmien katsetta saadaan avattua ja kulmissa halutaan kohotettua lopputulosta. Viimeaikoina on pyydetty myös hieman luonnollisempia kulmia kohotetulla lopputuloksella, mutta ilman värjäystä." Laura R. Turun toimipisteeltä kertoo. 💕
Lift-palveluilla voidaan saada apua erilaisiin omaa silmää häiritseviin yksityiskohtiin. "Yksi yleinen ongelma, johon haetaan apua ripsien kestotaivutuksella, on vahvasti alaspäin kaartuvat ripset. Tällaisiin ripsiin saadaankin tehtyä huimia muutoksia liftin avulla!
Kulmissa halutaan useasti kohottaa luonnostaan kapeita kulmia, jotta saadaan tuuheamman näköinen lopputulos. Moni kipuilee myös symmetrisyyden kanssa - omat kulmat voi olla vaikea meikata samanlaisiksi, jos kulmat ovat luonnostaan erilaiset keskenään." Laura jatkaa.
1. Lash Lift & kulmien värjäys + muotoilu
2. Lift-kombo ilman kulmien värjäystä
3. Brow Lift
Laura R. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #BLLauraR #turku #kauneushoitolaturku #kulmat #kulmakarvat #browlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kulmatturku #browsturku #bluelagoonkulmat #blbrowlift
Touko 30
Brow Lift eli kulmien laminointi tuo ihanaa helpotusta arjen laittautumisrutiineihin. Patisselle tehtiin kauniin luonnollinen kulmien laminointi, jolla saatiin korostettua hänen luonnostaan tuuheita kulmakarvoja upeasti. 💜
Patissen kulmissa käytettiin ruskean ja mustan värin sekoitusta. Kulmat muotoiltiin vahalla, jonka avulla saadaan tehokkaasti kaikki yksittäiset hajakarvat poistettua ja kulmalinjasta tulee mahdollisimman sharppi.
@inlei Brow Lift Liliia H. | @bluelagoonkamppi
#bluelagoonbeauty #BLLiliiaH #kamppi #kauneushoitolahelsinki #kulmakarvojenlaminointi #kulmienlaminointi #browlift #browbar #kulmat #kulmakarvat #kulmathelsinki #kulmatkuntoon #kulmienlaminointihelsinki #kauneustrendit #browshelsinki #bluelagoonkulmat #blbrowlift
Touko 24
Arvaatko mikä on asiakkaidemme kestosuosikki kesään! Ja oikestaan kaikkiin vuodenaikoihin... 😍
No tietysti Lift-kombo, jolla saa piristettyä kasvojen ilmettä juuri omien toiveiden mukaisesti joko luonnollisemmin tai näyttävemmin.
@inlei Lift-kombo | 125 €
Jemina H. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #kamppi #kallio #punavuori #kolmikulma #töölö #lippulaiva #isoomena #turku #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift #kulmatturku #kulmatespoo
Touko 22
Lift-palvelut on yksi kesän suosikkivalinnoista!💕
1. Lift-kombo Heini T. | @bluelagoonkolmikulma
2. Lash Lift Heini Ö. | @bluelagoonkamppi
3. Brow Lift Mira N. | @bluelagoontoolo
#reels #igreels #beautytips #bluelagoonbeauty #ripset #kulmat #kulmienlaminointi #browlift #ripsienkestovärjäys #lashlift #inlei
Touko 19
Vaaleat kulmat ovat olleet viimeaikoina kauneustrendien keskiössä! Trendin myötä myös kulmien laminointi ilman kestovärjäystä on nostattanut kysyntäänsä. Kulmat voidaan myös värjätä vaaleanruskealla sävyllä, jolloin lopputulos on mahdollisimman natural.
@inlei Lift-kombo Laura R. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #BLLauraR #turku #kauneushoitolaturku #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutusturku #ripsetturku #kulmatturku #lashesturku #browsturku #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Huhti 26
Natural beauty trendaa! Tässä kuvassa asiakkaalle on tehty Lift-kombo siten, että brow Lift on toteutettu ilman kestovärjäystä. Näin kulmien rakenne saadaan halutunlaiseksi, mutta niiden sävy säilyy luonnonkarvan sävyisenä. 💛
@inlei lift-kombo Elli K. | @bluelagoonkamppi
#bluelagoonbeauty #BLElliK #kamppi #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Huhti 23
Vielä ehdit hyödyntämään huhtikuun kantisedun, eli @inlei lift-kombon etuhintaan 110 € (norm. 125 €)! 😍
Kanta-asiakasetu koskee huhtikuun 2023 aikana varattuja ja toteutettuja hoitoja. Alennus lasketaan maksun yhteydessä kanta-asiakaskorttia näyttämällä. Etu on voimassa kaikissa toimipisteissämme. Etua ei voi ostaa lahjakortille tai yhdistää muihin tarjouksiin tai etuihin. Hoitovarauksia koskevat normaalit ajanvarausehtomme. Kampanja-ajan ulkopuolelle varatuista hoidoista veloitamme normaalin hinnan mukaisesti.
#bluelagoonbeauty #BLAliinaS #isoomena #kauneushoitolaespoo #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutusespoo #kulmatespoo #lashesespoo #browsespoo #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Huhti 19
Karvan tekstuuria korostavat kulmat ovat megatrendikkäät. 💕 Kulmien laminoinnilla saadaan muotoiltua karvojen luonnollista asentoa näyttävämmäksi ja mikä parasta, kulmat myös pysyvät ojennuksessa paremmin. Jos siis olet tottunut muotoilemaan itse kulmasi esim. kulmageelillä pystympään, mutta tuskailet sen kanssa, ettei kulmat meinaa pysyä muotoiltuna, suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan Brow Liftia!
Brow Lift Laura R. | @bluelagoonturku
#bluelagoonbeauty #BLElliK #turku #kauneushoitolaturku #kulmakarvojenlaminointi #kulmienlaminointi #browlift #browbar #kulmat #kulmakarvat #kulmatturku #kulmatkuntoon #kulmienlaminointiturku #kauneustrendit #browsturku #bluelagoonkulmat #blbrowlift
Huhti 13
Before & after! Arvaatko mikä palvelukombo tässä on tehty asiakkaalle? 👇🏼
.
.
.
.
Oikea vastaus on tietenkin suosittu Lift-kombo, joka sisältää kulmien laminoinnin ja ripsien kestotaivutuksen. Kuten kuvaparista huomaa, saadaan palvelulla aikaan upea muutos ripsien ja kulmien ilmeeseen. 😍
Lift-kombo Subi A. | @bluelagoon_punavuori
#bluelagoonbeauty #BLSubiA #punavuori #kolmikulma #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Huhti 6
Myyttejä lift-palveluista! 👇🏼
1. Brow Liftissa kulmat muotoillaan aina ylöspäin.
Ei! Tämä on yleinen olettamus kulmien laminoinnista, mutta ei pidä lainkaan paikkansa. Kulmien laminoinnilla kulmat voidaan nimittäin muotoilla juuri haluttuun muotoon. Suosittuja tyylejä löytyy lukuisia erilaisia maksimaalista runsautta tavoittelevista mahdollisimman neutraaliin. Tässä ku
2. Kestotaivutus sopii vain erityisen pitkiin luonnonripsiin.
Ei! Kestotaivutuksia tehdään päivittäin erilaisiin luonnonripsiin lyhyemmistä pidempiin. On toki luonnollista, että pidemmät luonnonripset mahdollistavat näyttävemmän lopputuloksen, mutta myös lyhyempiin ripsiin saadaan loihdittua kauniita lopputuloksia.
3. Brow Liftilla kulmista tulee aina mustat.
Ei! Kulmien laminoinnin yhteydessä kestoväri tarttuu kyllä intensiivisemmin kuin pelkässä kestovärjäyksessä. Ylimääräinen väri liukenee parissa ensimmäisessä pesussa. Käytetyllä värillä ja vaikutusajalla on kuitenkin paljon merkitystä lopputulokseen ja onkin tärkeää viestiä tekijälle omista toiveista.
4. Käytetty taivutusmuotti vaikuttaa ripsien kestotaivutuksen lopputulokseen.
Kyllä! Muotin valinnalla on paljon vaikutusta lopputulokseen. Taivutus voidaan tehdä myös rullalla, jolloin lopputulos on aavistuksen luonnollisempi ja muistuttaa C-kirjainta.
5. Käsiteltyjä karvoja on tärkeä hoitaa kotona.
Kyllä! Laminoidut kulmat ja taivutetut ripset tarvitsevat päivittäistä kosteutusta. Meiltä voit ostaa käynnin yhteydessä ripsi- ja kulmaseerumin, jonka käyttöön saat ammattilaiselta ohjeet.
Lift-kombo Heini T. | @bluelagoonkolmikulma
#bluelagoonbeauty #BLHeiniT #kolmikulma #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #kulmat #ripset #kulmakarvat #browlift #lashlift #kulmienlaminointi #browbar #kulmatkuntoon #kestotaivutushelsinki #ripsethelsinki #kulmathelsinki #lasheshelsinki #browshelsinki #bluelagoonripset #bluelagoonkulmat #blkestotaivutus #blbrowlift
Huhti 2
Yhdistä kasvohoitohetki kaunistautumiseen! Saadaan usein kysymyksiä, mitä palveluita voi tehdä peräkkäin ja mitä taas ehkä ei. Kokosimme tähän muutamia esimerkkitapauksia ja halutaankin muistuttaa, että mikäli oot yhtään epävarma voiko jotakin palvelua tehdä peräkkäin, voit aina laittaa meille viestiä!
🤍 Kasvohoidot ja kulma- ja ripsipalvelut
Kasvohoidon ja esimerkiksi kulmien ja ripsien kestovärjäyksen tai lift-käsittelyn voi yhdistää lähtökohtaisesti toisiinsa. Järjestyksenä on toimivampi vaihtoehto tehdä kasvohoito ensin, ja kulma/ ripsipalvelu vasta sen jälkeen. Mikäli käyt eri ammattilaisella palveluissa, on palveluntarjoajalle hyvä kommunikoida, että on menossa palvelun jälkeen toiseen palveluun. Näin kasvohoitoa tehtäessä osataan esimerkiksi välttää öljypitoisten tuotteiden kosketusta kulmanympärysiholle.
🤍 Suihkurusketus ja muut palvelut
Suihkurusketuksen jälkeen värin tulee antaa tekeytyä iholla ja kaikkea ylimääräistä hankausta ja ihokosketusta tulee välttää palvelun jälkeen. Ihoa ei saa myöskään kastella vaikutusaikana. Mikäli haluat ottaa esimerkiksi kynnet tai ripset samana päivänä kuin rusketuksen, tulisi nämä ottaa ennen rusketusta.
🤍 Sokeroinnin yhdistäminen muihin palveluihin
Sokerointipalvelun jälkeen karvatuppi on auki ja iholla tuleekin välttää tukkivia ainesosia kuten meikkiä, deodoranttia tai voimakkaita voiteita. Esimerkiksi kasvojen sokeroinnin jälkeen ei siis suositella otettavaksi välittömästi kasvohoitoa. Suihkurusketusta ei myöskään suositella otettavaksi heti sokeroinnin jälkeen.
HydraFacial Clarifying & Brow Lift Laura R.
#bluelagoonbeauty #BLLauraR #turku #kauneushoitolaturku #beautysalonturku #hydrafacial #browlift #brows #skincare #skinspo #inspo #kulmienlaminointi
Maalis 22