Unelmista totta! Amira avaa toisen franchisetoimipisteensä Tampereelle

Tavoitteellisesti franchisingtoimintaa Blue Lagoon Beautyssa kehittänyt Amira Mäkinen pääsee nyt toteuttamaan unelmaansa toisesta omasta franchisetoimipisteestään. Keväällä 2023 avautuva Blue Lagoon Tampere tulee olemaan toinen pääkaupunkiseudun ulkopuolinen toimipisteemme Turun lisäksi.

Tämän kuvan nimi on master-of-beauty4

Ensimmäinen franchisetoimipiste avautui Töölöön 2021

Blue Lagoonissa kosmetologina työskennelleen Amiran unelma omasta kauneusalan yrityksestä toteutui vuonna 2021, Amiran pilotoidessa Blue Lagoonin ensimmäistä franchiseyritystä.

“Olen lapsesta asti haaveillut kauneus- ja hyvinvointialalla työskentelystä ja oman yrityksen perustamisesta. Tein pitkään ihan muita töitä, joista minulle on kertynyt monipuolista kokemusta eri toimialoilta ja esimiestyöstä. Päätin kolmekymppisenä, lasten saannin jälkeen, vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja vaihtaa alaa. Aloitin kosmetologin opinnot Helsingissä.

Blue Lagoonista kiinnostuin, kun selvitin opintojeni jälkeen kauneushoitoloita, jotka ovat edelläkävijöitä Suomessa ja kehittävät toimintaansa jatkuvasti. Halusin oppia parhaalta, joten vuonna 2018 aloitin työskentelyn kosmetologina Blue Lagoonin Kampin liikkeessä.

Minua on koko ajan ohjannut ja motivoinut vahvasti ajatus siitä, että haluan perustaa oman yrityksen kauneus- ja hyvinvointialalle”, Mäkinen kertoo.

Beauty-konseptin mukainen Töölön toimipiste avautui loppukesästä 2021 Linnankoskenkadulle Töölöön. Ensimmäisen franchiseyrityksen perustaminen oli myös Blue Lagoonille iso ja merkittävä askel toiminnan kasvattamisen ja kehittämisen kannalta.

“Amiralla on ollut täydellinen kumppani franchisetoiminnan pilotointiin! Amiran tavoitteellinen franchisetoiminnan kehittäminen on tuonut mukanaan paljon arvokkaita näkemyksiä, ja olemme yhdessä pyrkineet hiomaan franchisekonseptiamme mahdollisimman helpoksi ja toimivaksi”, sanoo Blue Lagoonin perustaja ja toimitusjohtaja Sini Virtanen.

Amiran kanssa hiottua franchisingkonseptia päästiin viemään käytäntöön jo vuonna 2022, kun myymäläpäällikön trainee-ohjelmastamme valmistunut kosmetologi Vilma Strandman avasi oman franchisetoimipisteensä Espoon Lippulaivaan.

Amiran toinen franchisetoimipiste avautuu Tampereelle keväällä 2023

Amiralla on ollut iso rooli siinä, minkälaiseksi franchiseyrittäjyys Blue Lagoonissa on rakentunut. Reilussa vuodessa Amira on saanut Töölön toimipisteensä rullaamaan menestyksekkäästi, ja tiimi on hioutunut upeasti yhteen. Vuoden 2022 henkilöstön tyytyväisyyskyselyssä Amira sai esimiestaidoistaan huippupisteet! Nyt Amira on valmis etenemään kohti seuraavaa unelmaansa ja avaa toisen franchisetoimipisteensä Tampereelle, joka tulee olemaan Blue Lagoonin kolmas franchiseliike ja jo yhdeksäs toimipiste.

“Hyvinä puolina Blue Lagoonin franchisingyrittäjyydessä pidän helppoutta ja varmuutta. Liiketoimintamalli on jo testattu ja yrittäjänä saan käyttööni tunnetun brändin ja konseptin sekä laadukkaat, koko ajan kehittyvät, palvelut. Bonuksena vielä koko huippuammattilaisten tiimi ja tuki. Pidän suurena etuna sitä, että tunnen jo yrityksen toimintamallit”, kuvailee Mäkinen.

Keväällä 2023 avautuva upea kivijalkaliike aivan Tampereen keskustan tuntumassa tarjoaa ihanat puitteet tuleville ammattilaisille. BL Tampere tulee olemaan trendy-konseptimme mukainen toimipiste, joka tarjoaa laadukkaita ja trendikkäitä kauneudenhoitopalvelujamme, kuten kynsipalvelut, sokeroinnit sekä Lash & Brow Lift -hoidot.

“Mielestäni kauneudenhoito on osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja siksi pyrinkin ymmärtämään asiakkaita kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään ihon, vaan myös kehon ja mielen kautta. Haluaisin viestiä maailmalle, että olemme kaikki uniikkeja, juuri sopivia sellaisina kuin olemme ja jokainen meistä ansaitsee hyvän olon ja mielen sekä rakkautta”, Mäkinen lisää.

Tämän kuvan nimi on amira-m-bluelagoonbeauty-toolo

Amira Mäkinen

Franchiseyrittäjä | Töölö & Tampere

“Lähdin pilotoimaan Blue Lagon Beautyn ensimmäistä franchisetoimipistettä suurella innolla ja rohkeudella. Tällä hetkellä Töölön toimipisteessä on 11 taitavaa ja positiivista energiaa huokuvaa ammattilaista,

Tampereella vietin nuoruuteni ja jo avatessa ensimmäistä toimipistettä Helsingin Töölöön, haaveilin, että pääsisin avaamaan Blue Lagoon Beautyn myös Tampereelle. Palaset loksahtivat paikoilleen niin, että juuri Tampereen sydämestä löytyi täydellinen liiketila uudelle Blue Lagoon Beautyn toimipisteelle.

Odotan suurella innolla Tampereen avausta!”

Tämän kuvan nimi on kaula-decollete-kynnet-bluelagoonbeauty

Hae Tampereen tiimiin

Amira hakee nyt kauneusalan ammattilaisia osaksi Tampereen tiimiään tuottamaan Blue Lagoon Beautyn suosituimpia trendipalveluita. Tarjoamme upouudet työtilat, uniikin sopimusmallin sekä alan johtavan brändin edut! Lue lisää avoinna olevasta rekrystämme, ja hae mukaan Tampereen tiimiin!