Yrittäjäksi opintojen ohessa

Yrittäjyys on vahvasti Blue Lagoon Beauty -brändimme ytimessä! Joukko BL-sopimusyrittäjiä jakoikin mietteitään yrittäjyydestä 5.9. vietettävän valtakunnallisen Yrittäjän päivän tiimoilta. Tässä artikkelissa pääsemme kuulemaan, miten Kampissa kosmetologina toimiva Mercedes H. yhdisti yrittäjyyden opintojen oheen.
Tämän kuvan nimi on kamppibl

Yrittäjäksi opintojen ohessa

Aloitin Blue Lagoonilla kuusi vuotta sitten keikkatyöntekijänä. Olin tuolloin tuore ripsiteknikko, joka opiskeli kosmetologiksi ja kaipasi lisätienestejä opintojen oheen. Kun sain kutsun haastatteluun Blue Lagoonille, olivat fiilikset innokkaat, mutta myös jännittyneet. Aloittaisin työskentelyn sopimusyrittäjänä uniikilla sopimusmallilla, jollaisesta minulla ei ollut entuudestaan mitään kokemusta. Palkkatyöhön verrattuna yrittäjyys olisi kuitenkin huomattavasti ketterämpi vaihtoehto opintojen ohessa, sillä näin vuoroihin ja työn määrään pystyisi vaikuttamaan enemmän. Nyt vuosia myöhemmin tiedän, että tämä oli juuri nappivalinta. Valmistuttuani kosmetologiksi pääsin heti aloittamaan työskentelyn uudessa ammatissani, täyspäiväisesti valmiiksi tutussa ympäristössä. Nyt saan toteuttaa omannäköistä elämääni yrittäjänä unelma-ammatissani.

Tukea & turvaa yhteisöllisyydestä

Meillä on Kampissa ihan mielettömän upea ja tiivis tiimi. Yhteisöllisyys tuo tukea ja turvaa jokapäiväiseen tekemiseen, ja töissä on aidosti hauskaa. Yrittäjyys Blue Lagoonilla onkin tuntunut alusta asti helpolta ja turvalliselta juuri yhteisön ja brändin tarjoaman tuen ansiosta. Täällä ei jää yksin. On upeaa, että saa tehdä työtä josta nauttii, tällaisen porukan ympäröimänä. Hyvänä osoituksena meidän yhteishengestä toimii se, että täällä on syntynyt korvaamattomia ja syviä ystävyyssuhteita. Oltiin muun muassa muutaman muun kamppilaisen kanssa Rodoksella asti viettämässä yhden Kampin tiimiläisen häitä. Tuo matka ja juhlapäivä ovat ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista hetkistä viimeisten vuosien varrelta.

Ammattilaiset yrittäjyyden tukena

Yrittäjyydestä kuulee erilaisia ennakkoluuloja veroasioista kuittirumbaan. Itse olen sitä mieltä, että liioitellut ennakkoluulot eivät pidä paikkaansa, silloin kun yrittäjän tukena on joukko oman alansa ammattilaisia kuten kirjanpitäjä. Blue Lagoonilla tukea saa valmiista prosesseista ja vahvasta brändistä. Hallintotiimiin kuuluu eri alojen ammattilaiset, jotka hoitavat muun muassa markkinointia. Täällä saan keskittyä siis itse siihen, missä olen aidosti hyvä – palvelemaan asiakkaita täydestä sydämestä kosmetologisten palveluiden parissa.

Tämän kuvan nimi on mercedesh-bluelagoonbeauty-kamppi

Mercedes H.

Kosmetologi, Blue Lagoon Kamppi

Yrittäjyys Blue Lagoonilla on mahdollistanut omannäköisen elämän toteuttamisen sellaisen työn parissa, josta oikeasti nautin. Tämän lisäksi ympärillä on vielä huipputiimi ja yhteisö, joka antaa tukea ja turvaa päivittäiseen tekemiseen.

My work

@inlei Lash Lift, Mercedes H.🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalon #beautysalonhelsinki
5 0
@inlei Lash Lift Mercedes H. 

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalonhelsinki
6 0
Kulmien kestovärjäys & muotoilu sokerilla, Mercedes H.❤️

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalon #beautysalonhelsinki
2 0
Kulmien kestovärjäys ja muotoilu sokerilla, Mercedes H.🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalon #beautysalonhelsinki
1 0
@inlei Lashlift, Mercedes H.🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalon #beautysalonhelsinki #lashlift
2 0
Lift-kombo Mercedes H. 

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitolahelsinki #kulmakarvat #brows #lashes #browlift #lashlift
2 0
Volyymiripsihuolto, pro Mercedes H. & Brow Lift Jasmira K. ✨

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #BLJasmiraK #kamppi #kauneushoitolahelsinki #beautysalonhelsinki
5 0
Kulmien muotoilu Mercedes H. 🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalonhelsinki #browshelsinki
3 0
@inlei Lift-combo Mercedes H. 🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi
#kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki
#beautysalonhelsinki #lashlift #browlift
4 0
@inlei Brow Lift Maria V. & ripsipidennys, pro Mercedes H. ✨

#bluelagoonbeauty #BLMariaV #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitolahelsinki #ripset #kulmat #kulmakarvat
10 0
Hydrafacial Clarifying Mercedes H. 

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #beautysalonhelsinki #hydrafacial #facial
2 0
HydraFacial-kasvohoito Mercedes H.✨

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauneushoitola #kamppi #beautysalonhelsinki  #kasvohoito #ihonpuhdistus #lasiiho #hydrafacial #hydrafacialhelsinki
3 0
Lash Lift Mercedes H. 💛

#bluelagoonbeauty #BLmercedesh #kamppi #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki #lashlift
11 1
Lash Lift Mercedes H. ✨

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitolahelsinki #lashlift #kestotaivutus
3 0
Kulmien kestovärjäys + muotoilu Mercedes H. 🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kauneushoitola #kauneushoitolahelsinki
4 0
@inlei Lash Lift Mercedes H. 🤎

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kauppakeskuskamppi #kauneushoitola #kamppihelsinki #trendipalvelut #beautysalonfinland #beautysalonhelsinki #kamppi #inlei
2 0
@inlei Lash Lift ennen-jälkeen Mercedes H. 🖤 

#bluelagoonbeauty #BLMercedesH #kamppi #kestotaivutus #kauneushoitolahelsinki #ripsienkestotaivutus #inlei #lashlift #ripset #ripsethelsinki #kestotaivutushelsinki #luonnollisetripset #kauneustrendit #lasheshelsinki @inlei_estonia_finland
2 0