Franchiseyrittäjämme Elisa avaa uuden liikkeen Raisioon 4.6.26

Blue Lagoon Ainoan franchiseyrittäjä & kosmetologi Elisa S. avaa toisen liikkeensä Raision Myllyyn kesällä 2026! Tiimin fiilikseen ja laadukkaaseen palvelukokemukseen panostava Elisa hakee nyt monipuolisesti ammattilaisia tiimiinsä. Tutustu tästä artikkelista lisää Elisaan sekä Myllyn liikkeeseen.♥️

Tämän kuvan nimi on brändikuvaukset-bl-3 (1)

Kokemuksen & vahvan brändin tuomaa varmuutta

”Toimin Blue Lagoon Beauty -franchiseyrittäjänä Espoon Kauppakeskus Ainoassa, jonne olen rakentanut 15 ammattilaisen tiimin. Ensimmäinen vuosi opetti todella paljon; käytännössä kaiken. Alussa fokus oli vahvasti asiakastyössä, mutta nopeasti ymmärsin, että minun rooli on ennen kaikkea rakentaa tiimiä ja johtaa kokonaisuutta. Toinen liike on ollut minulle selkeä seuraava askel. Tiesin jo alussa, että haluan enemmän kuin yhden liikkeen. Kun ensimmäinen on rakennettu vahvalle pohjalle ja arki toimii, tuntui,  että nyt on oikea hetki kasvaa uudella liikkeellä.”

Kilpailuetuna laatu & vaivattomuus

”Myllyn liikkeen vahvuuksia ovat näkyvä ja helppo sijainti asiakkaille, hyvä saavutettavuus ja oikea kysyntä. Tällaiselle kauneuspalveluita tarjoavalle yritykselle on siellä selkeästi tilaa. Lisäksi iso etu on se, että tämä ei ole ensimmäinen liikkeeni, joten taustalla on kokemus siitä, miten rakennetaan toimiva arki, vahva tiimi ja korkealaatuiset kauneuspalvelut asiakkaille.”

Haluna mahdollistaa tiimin onnistumiset & hyvää fiilistä

”Liikkeen vetäjänä olen tavoitteellinen ja minulle on tärkeää, että tiiminä meillä on selkeä suunta sekä reilu ja kannustava ilmapiiri. Olen itse ollut liikkeen arjessa todella paljon mukana, joten tiedän mitä ammattilaistemme työ oikeasti vaatii. Arvostan motivaatiota, oppimishalua ja ammatillista itsevarmuutta. Haluan rakentaa tiimin, jossa jokainen kokee onnistumisia omassa työssään ja tekee työnsä ylpeydellä. Onnistumiset ja hyvä fiilis välittyy kaikille: tiimille sekä asiakkaille.”

Blue Lagoonin kauneushoitola aukeaa Raision Myllyyn kesällä 2026

Blue Lagoonin ensimmäinen Raision liike aukeaa kesällä 2026 kauppakeskus Myllyyn. Beauty-konseptin mukaisen liikkeen palveluvalikoimaan tulee kuulumaan laadukkaat ja trendikkäät kauneuspalvelumme, kuten ihonhoidot, sokeroinnit sekä tietysti palvelut kynsille, ripsille ja kulmakarvoille. Liikkeen asiakkaille on luvassa tuttuun tyyliin avajaisjuhlat sekä mahtavia etuja. Ota jo nyt seurantaan @bluelagoonraisio Instagramissa and stay tuned!

Tämän kuvan nimi on elisa-s-franchiseyrittäjä

Elisa S.

Franchiseyrittäjä | Blue Lagoon Mylly (Raisio) & Ainoa (Espoo)

”Tällä hetkellä fiilis on sopivasti jännittynyt, mutta ennen kaikkea innostunut! On mielenkiintoista nähdä, miten toisen liikkeen avaaminen eroaa ensimmäisestä, nyt kun on kokemuksen tuoma varmuus kaikkeen tekemiseen. Odotan myös sitä, että pääsen rakentamaan uuden tiimin ja näkemään, miten se lähtee kehittymään. Tulevaisuudelta odotan kasvua ja uusia mahdollisuuksia, mutta haluan rakentaa sitä hallitusti askel kerrallaan!”

Tämän kuvan nimi on _SMR7040

Töihin Blue Lagoon Myllyyn

Elisa etsii nyt Myllyn liikkeeseen laaja-alaisesti kauneuspalveluiden ammattilaisia. Haussa on trendipalveluiden osaajia, ripsi- ja kynsiteknikkoja, manikyristejä sekä kosmetologeja. Mahdollistamme kilpailukykyisen sopimusmallin (mm. Elite 65 %) sekä erinomaiset kouluttautumis- ja kehitysmahdollisuudet brändin omien sisäisten kouluttajien avulla. Lue lisää ja käy täyttämässä helppo hakulomakkeemme. Aloitamme haastattelut heti!