

Erilaiset vaalennustekniikat mahdollistavat lukuisia uniikkeja toteutuksia! Vaalennuksen avulla hiuksiin voidaan luoda luonnollista vivahteikkuutta ja erilaisia sävyjä. Suuriin koko pään vaalennustöihin käytössämme on Platinum Card -tekniikka, jonka lisäksi hiuksia voidaan lähteä vaalentamaan raitojen sekä trendikkään balayage-tekniikan avulla. Kaikki vaalennuspalvelumme sisältävät myös hiusten sävytyksen parhaimman lopputuloksen takaamiseksi! Värjäys- ja vaalennuspalveluidemme ikäraja on 16 vuotta.
BL Hair Tyvivaalennus
Tyvivaalennus on täydellinen palvelu sinulle, jolla on esimerkiksi koko päähän tehty vaalennus, johon on ehtinyt muodostua tyvikasvua ja ainoastaan tyvi kaipaa freesausta. Tyvivaalennukseen suosittelemme varaamaan ajan 1 kk välein, jotta vaalennus onnistuisi mahdollisimman tasaisesti.
Palvelu sisältää tyven vaalennuksen, hiusten sävytyksen sekä viimeistelyn.
BL Hair Erikoisvaalennustyöt
Erikoisvaalennustöihin varataan enemmän aikaa, jotta saavutettaisiin maksimaalinen vaalennus. Tähän kategoriaan kuuluvat babylights-raidat sekä Platinum Card -tekniikka. Mikäli hiuksesi ovat tummat ja toivot, että yleisilme olisi selkeästi vaaleampi, suosittelemme varaamaan tämän palvelun. Ammattilaisemme loihtii juuri sinulle sopivan värin, ottaen huomioon toiveesi sekä tyylisi.
Palvelun kesto on 4.5-5 tuntia. Palveluun kuuluu myös tasoitusleikkaus, sävytys, metallinpoisto sekä hiusten viimeistely.
BL Hair Raidat / Balayage
Kaipaavatko hiuksesi pientä kirkastusta? Raidoilla tai Balayage-tekniikalla hiukset vaalennetaan kevyesti muutamalla raidalla tai vapaalla kädellä tehdyllä raidalla, jotta yleisilme olisi vivahteikas ja luonnollinen. Ammattilaisemme loihtii juuri sinulle sopivan värin, ottaen huomioon toiveesi sekä tyylisi!
Palveluun kuuluu hiusten vaalennus joko balayage- tai raidoitustekniikalla, hiusten sävytys sekä tasoitusleikkaus. Kaikki hiuspalvelumme sisältävät myös hiusten viimeistelyn.
BL Hair Color Correction
Suosittelemme Color Correction -palvelua jos hiuksissasi jo olemassa oleva väri tai vaalennus kaipaa korjausta. Pyydämme, että varaat ajan värikonsultaatioon ennen kuin varaat ajan Color Correction -palveluun. Color Correction -palvelussa on tuntiveloitus.
Color Correction -palveluun kuuluu hiusten vaalennus ja/ tai värjäys, sävytys, tasoitusleikkaus sekä viimeistely.
Värikonsultaatio 15 min.
Mietitkö, mikä palvelu sinun tulisi valita tai kestävätkö hiuksesi vaalennusta? Tässä veloituksettomassa 15 min. konsultaatiossa ammattilaisemme käy kanssasi läpi hiustesi kuntoa ja lähtötilannetta, ja antaa hiuksillesi sopivan palvelu- ja hoitosuunnitelman.
Hiusten vaalennus tehdään silloin, kun toiveissa on värjättyjä hiuksia tai omaa luonnollista hiusväriä vaaleampia lopputulos. Vaalennuksen aikana vaalennusjauhe reagoi hapettavan aineen, kuten vetyperoksidin kanssa, ja tämän myötä avaa hiuksen pintakalvon poistaen hiuksista väripigmenttiä. Hiuksiin jää vaalennuksen jälkeen aina lämpimiä pigmenttejä, lähtötilanteen tummuudesta riippuen. Vaalennuksen avulla hiukset lähtevät vaalenemaan asteittain ja usein isoihin muutostöihin tarvitaan useita hoitokertoja. Jos mustia hiuksia lähdetään vaalentamaan, tulee hiuksista tyypillisesti esiin ensin oranssihtavia pigmenttejä ja tämän jälkeen kellertäviä pigmenttejä, jotka vaalennuksen jälkeen taitetaan pois sävytteellä. Sävyte tummentaa aina jonkin verran lopputulosta, joten mikäli toiveissa on puhtaan / kylmän vaalea platinablondi, on tällöin pohja saatava ensin vaalennettua hyvin vaaleaksi.
Kun toiveissa on maksimaalinen vaalennus on joko tyvivaalennus tai Platinum Card paras tekniikka. Tyvivaalennus on prosessi, jossa vaalennusaine levitetään suoraan tyvelle ilman folioita. Tyvivaalennuksessa vaalennusaine levitetään tyypillisesti vain tyven alueelle, jonka lisäksi hiukset sävytetään koko pituudelta. Tämän vaalennustavan myötä hiuksiin ei jää lainkaan omaa tyveä tai pohjaväriä näkyviin. Tyvivaalennus kuormittaa hiuspohjaa, sillä vahva vaalennusaine saattaa tuntua ikävältä päänahassa. Tämän vuoksi tyvivaalennus ei ole edes mahdollinen kaikille asiakkaille, varsinkin jos päänahassa on esimerkiksi herkkyyttä tai ihottumaa.
Platinum Card -tekniikan avulla hiuksiin saattaa jäädä hieman omaa tyveä näkyviin, sillä tässä vaalennustekniikassa hiusosiot poimitaan folioiden väliin, jonka vuoksi palvelun kesto on myös huomattavasti pidempi kuin tyvivaalennuksessa. Koska vaalennusainetta ei levitetä suoraan tyvelle, on prosessi myös hellävaraisempi hiuspohjalle.
Hiusten raidoittamisella tarkoitetaan valikoitujen hiussuortuvien vaalennusta tai värikäsittelyä. Raidoilla luodaan ulottuvuutta, kontrastia ja vivahteikkuutta hiuksiin lisäämällä pohjaväriä vaaleampia ja/ tai tummempia raitoja. Erilaisten trendien myötä on syntynyt useita erilaisia raidoitustekniikoita. Raidoitus on suosittu ja “hiusystävällinen” tapa lähteä vaalentamaan hiuksia, ja ammattilaisemme hallitsevatkin monipuolisesti erilaisia raidoitustekniikoita.
Highlighs
Highlightseillä tarkoitetaan pohjaväriä vaaleampia raitoja. Raidat voivat olla niin sanotut “aurinkoraidat”, jolloin ne ovat muutaman asteen vaaleammat kuin pohjaväri, kuin aurinko olisi vaalentanut hiuksia. Raidat voivat myös olla selkeästi vaaleammat kuin pohjaväri, jolloin ne erottuvat hiuksista selkeämmin.
Babylights-raidat
Babylights-raidat ovat highlights-raitoja selkeästi ohuemmat. Babylights-raitoja ei juurikaan pysty erottamaan hiuksista. Niitä tehdään paljon tiheämmin koko päähän, joten lopputulos on lähes kokonaan vaalea. Usein babylightseja tehdään nimenomaan hiusten vaalennukseen, mutta halutessa babylight-raitoja voidaan tehdä myös pohjaväriä tummemmilla väreillä. Jos hiuksiin on tehty babylights-raidoitus, tulee tyvikasvu selkeämmin esiin hiusten kasvaessa, varsinkin jos tummuusero luonnollisen värin ja raitojen välillä on suuri.
Balayage
Balayage-tekniikka on saanut nimensä ranskasta tekniikan toteutuksen mukaan. Vaalennusaine maalataan tai “lakaistaan” hiuksiin vapaalla kädellä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman luonnollinen ja kasvaa ulos huomaamattomasti. Tämän myötä balayage-värjäyksen huoltoväli on huomattavasti pidempi kuin muissa raidoitustekniikoissa.
Face Frame & Money Piece
Face Frame ja Money Piece ovat raidoitustekniikoita, jotka voi yhdistää muiden tekniikoiden kuten balayagen kanssa. Face Frame on kasvojen ympärillä oleville hiuksille kohdistuva värjäys tai vaalennus. Tekniikan myötä kasvojen ympärille luodaan “kehys” kirkastamaan ilmettä. Money Piece -trendi on 90-luvun palkkiraitojen inspiroima tekniikka, joka tänä päivänä on mukautettu sopimaan kantajalleen. Face Frame ja Money Piece -raidat voidaan tehdä pehmeästi ja sirosti tai leveästi ja rohkeasti. Ne voidaan sävyttää joko viileämpään tai lämpimään sävyyn korostamaan eri kasvonpiirteitä.
Blue Lagoonissa hiusten pituudet on jaoteltu S, M, L sekä XL -kategorioihin:
Kaikki ammattilaisemme käyvät läpi uniikit laatuprosessimme, joiden avulla takaamme asiakkaillemme yhtenäiset ja korkealaatuiset palvelukokemukset. Suosittelemme tutustumaan ammattilaisiimme sekä heidän työnäytteisiinsä tiimi-sivultamme, jotta löydät juuri sinulle sopivimman parturi-kampaajan.
Blue Lagoon Beauty ostaa palvelun ulkoiselta palveluntuottajalta. Sopimuksen mukaisesti jokainen palveluntarjoaja on vastuussa tekemästään työstä.
Kaikkien toimipisteiden palvelut ja hinnat löydät nettiajanvarauksestamme. Keskittämällä kauneuspalvelusi Blue Lagoonin toimipisteisiin, voit kerryttää myös rahanarvoisia kanta-asiakaspisteitä!
Suosittelemme, että tutustut varaamaasi palveluun jo ennen hoitoon tuloa. Olemme keränneet yleiset suositukset hiuspalveluidemme kotihoidosta sekä hiuspalveluihin valmistautumisesta. Täältä löydät tiedot myös takuuajoista ja -ehdoista. Tutustu ohjeisiin huolella ja ota meihin yhteyttä, mikäli sinua askarruttaa jokin asia. Ammattitaitoiset hiusstylistimme auttavat sinua kaikissa ongelmatilanteissa.
Liikkeissämme työskentelee hiuksiin erikoistuneita parturi-kampaajia. Suosittelemme tutustumaan hiusammattilaisiimme ja heidän työnäytekuviinsa, jotta löydä juuri sinulle sopivimman tekijän!
Löydät tekijäkohtaiset työnäytteet helpoiten meidän IG-tileiltämme käyttämällä hashtagia esimerkiksi #BLMariS – eli alkuun aina BL perään lisätään aina tekijän nimi. Kaikki hiusammattilaisemme löydät tiimi-sivuiltamme.
Swaippaa muutokseen👉
Raidat XL + K18-tehohoito Jonna Li. | @bluelagoonlippulaiva
#bluelagoonbeauty #BLJonnaLi #lippulaiva #kauneushoitola #kauneushoitolaespoo #hiukset #hiustenraidoitus #hiustenvaalennus #hiustentehohoito #k18 #hiusmuutos #parturikampaamo #kampaamo #hiuksetespoo #hairsalonespoo #highlightedhair
Kesä 4
Terveisiä BL Lippulaivasta! 🖤 Lippulaivan toimipisteellä startattiin toukokuussa hiuspalvelujen parissa & parturi-kampaamotilat sopivat niin hyvin liiketilaan, että voisi kuvitella niiden olleen siellä alusta asti.
Tästä kiitos kuuluu tietenkin sisustussuunnittelijallemme @raitadesign. ✨
Psst! Joko sä oot käynyt tutustumassa meidän hiuspalveluihin verkkosivuilla?
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #hof #hairdressersoffinland #pinnilehti @pinnilehti @hairdressersoffinland
Kesä 4
BL Hair Q&A part1.! 🖤 Tähän postaukseen kokosimme vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin BL Hair -värjäyspalveluiden tiimoilta.
1. Mistä tiedän, mille pituudelle tarkoitetun ajan varata?
✨ S – Värityö sisältää lyhyiden hiusten tai max 3 kuukauden tyven värjäyksen yhdellä värillä.
✨ M – Värityö sisältää keskipitkien hiusten värjäyksen yhdellä värillä. Hiukset ylettyvät maksimissaan olkapäille.
✨ L – Värityö sisältää pitkien hiusten värjäyksen yhdellä värillä. Hiukset ylettyvät yli olkapäiden, kuitenkin maksimissaan lapaluille.
✨ XL – Värityö sisältää ekstra pitkien tai paksujen hiusten värjäyksen yhdellä värillä. Hiukset ylettyvät lapaluiden alapuolelle.
2. Kuuluuko K18-tehohoito kaikkien väripalveluiden hintaan?
Kyllä! K18 on sisällytetty värjäys-, Glossing- ja pidennyspalveluidemme hintaan. Voit valita hoidon myös lisäpalveluna leikkauspalveluiden ja Blow Dry Bar -palvelun oheen.
3. Miten toimia, mikäli en ole varma mikä värjäyspalvelu kannattaisi varata?
Suosittelemme varaamaan ajan veloituksettomaan 15 min. mittaiseen konsultaatioon, jossa ammattilaisemme käy kanssasi läpi hiustesi kuntoa ja lähtötilannetta, ja antaa hiuksillesi sopivan palvelu- ja hoitosuunnitelman.
4. Mitä Glossing-käsittely tarkoittaa?
"Glossing-käsittelyssä hiukset sävytetään kevytvärillä. Värjäys tapahtuu pesupaikalla pesun yhteydessä Redkenin Shades EQ gloss sävyillä, jotka sulkevat hiuksen pintakerrosta ja tekevät niistä kauniin kiiltävät. Glossing käsittely sopii kaikenlaisille hiuksille ja sävyjä voidaan sekoittaa kaikille asiakkaille yksilöllisesti, eli mahdollisuuksia on paljon." Parturi-kampaaja Mari S. kertoo.
5. Mikä on BL-värjäyspalveluiden ikäraja?
Värjäys- ja vaalennuspalveluiden ikäraja on 16 vuotta.
Kuvissa Mari S. töitä Lippulaivasta:
Balayage, K18-tehohoito & leikkaus
Glossing, K18-tehohoito & leikkaus
Yksivärivärjäys, K18-tehohoito & leikkaus
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #hof
Touko 30
Luksusta arkeen!✨ Hemmottele itseäsi trendikkäällä Blow Dry Bar paketillamme. Ammattilaisemme pesee hiuksesi laadukkailla hiustenhoitotuotteilla sekä föönaa hiuksesi upean kuohkeaksi.
Tutustu lisää BL Hair Concept -palveluvalikoimaamme verkkosivuillamme bion linkistä!
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Touko 21
Tiimihenki & ylpeys omasta työstä luovat perustan menestyksellemme! 💕
Vietimme taannoin BL Hair Conceptin lanseeraustilaisuutta Lippulaivan toimipisteellämme. Tapahtuman tiimellyksessä korostui taas yksi merkittävä ja lagoonilaisille tyypillinen ominaisuus & arvo - menestyksekäs yhdessä tekeminen ja yhteishenki.
Vuoden verran auki olleella Lippulaivan toimipisteellä ollaan avoimin mielin uuden äärellä. "Koko tiimi on suhtautunut parturi-kampaamopuolelle laajentamiseen innostunein fiiliksin & on ollut suuri ilo seurata sivusta, miten upeasti meidän uudet hiusalan ammattilaiset on toivotettu tervetulleiksi tiimiin."
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #hof #hairdressersoffinland #pinnilehti @pinnilehti @hairdressersoffinland
Touko 20
Clean girl -lookkia, kuplaponnareita, kuohkeaa tuulitukkaa ja hiusasusteita. Parturi-kampaaja Mari S. & Viveka T. markkinoinnista antoivat BL Hair -lanseerausjuhlissa @tyyli.com toimittajalle haastattelun suosituimmista hiustrendeistä. Tämän innoittamana päätettiin koota teille tänne somenkin puolelle poimintoja vallitsevista trendeistä! 👱🏼♀️
💎 Clean girl aesthetic
Tässä hiustyylissä hiukset vedetään mahdollisimman tiukalle ja "kliinille" ponnarille tai nutturalle. Hiusgeeli on tämän kampauksen must have, ja mikä parasta, tässä lookissa ei haittaa, vaikka hiukset olisivat likaiset. Se on itseasiassa jopa suotavaa!
💛 The bubble ponytail
Kuplaponnaria on bongattu niin muotiviikoilla kuin maailmankuuluilla festareilla Coachellassakin. Megajulkkiksista tyyliä on testaillut Instagramin mukaan ainakin upea Gigi Hadid.
🧡 Rose gold love
Erilaiset pastellisävyt trendaa myös tämän kesän hiusväreissä, ja esimerkiksi kaunis ruusukulta tai pastellinen persikka näyttää super upealta rusketuksen kaverina.
🌸 Blow Dry hair
Kuohkeaksi föönattu ja huoleton "tuulitukka" on super in. Muun muassa megavaikuttaja Matilde Djerf vannoo tämän stylen nimeen ja look onkin ihanan näyttävä, mutta samaan aikaan helppo. Tässä tyylissä vinkkinä on heilauttaa pää ylösalaisin ja suihkuttaa hiuksiin näin hiuslakkaa.
🎀 Details
Erilaiset yksityiskohdat ja asusteet, kuten huivit, sopivat täydellisesti kesähiuksiin niin arkeen kuin juhlaankin. Kietaise hiuksiin esimerkiksi ihana satiinihuivi tai kokeile half up/ hald down -tyyliä klipsin avulla. Myös sporttiset trikoopannat ovat nyt super hot!
Mitä sun kesähiuksissa nähdään?
Ensimmäisten kuvien asut: @lindexlippulaiva
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #hof #hairdressersoffinland #pinnilehti @pinnilehti @hairdressersoffinland
Touko 17
BL Hair Concept starttaa tänään virallisesti Lippulaivan toimipisteellä & ajanvarauskalenterissa onkin vapaita aikoja heti tälle viikolle! 😍 Avajaisten kunniaksi tarjoamme hiuspalveluita etuhintaan. Swaippaa ja kurkkaa kaikki tarjoukset, ja hyödynnä edut 22.6. mennessä!
Bion linkistä pääset tutustumaan lisää etuihin ja ajanvarausohjeisiin.
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Touko 15
Eilen vietimme BL Hair Conceptin lanseeraustilaisuutta Lippulaivan toimipisteellämme. Ohjelmassa oli muun muassa hiusmuotinäytöstä ja kesän hiustrendeistä inspiroitumista, kivoja arvontoja, kesäisiä tarjoiluja ja tietenkin kivaa yhdessäoloa, DJ:tä unohtamatta. 🧁 🥂 💗
Lämmin kiitos kaikille osallistujille & upeille yhteistyökumppaneillemme!
@viinista
@fentimansfinland
@heidin_kakut
@frameda
@lorealsuomipro
@nobenordicbeauty
@huxley_korea
@frank_bod
@luinliving
@lindexlippulaiva
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #hof #hairdressersoffinland #pinnilehti #party #launchparty @pinnilehti @hairdressersoffinland
Touko 12
Rose Gold love! 🧡 Tällä viikolla päästiin avaamaan meidän hiuspuolen ajanvaraus ja ensimmäiset varaukset tulivat hetkessä uutisten julkistamisen jälkeen. Ajanvarauskalenteri onkin lähtenyt täyttymään nopeasti, eli toimithan pian, mikäli haluat varmistaa aikasi esimerkiksi jotakin tärkeää juhlapäivää varten!
Hiuspuoli on ollut yksi toimitusjohtajamme Sinin haaveista, ja nyt hän pääsee pilotoimaan konseptin yhdessä frankkariyrittäjä Vilman ja tietysti mahtavan hiuspuolen tiimimme kanssa.
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 29
I’ts here! Hiuspuolen hinnasto on nyt julkaistu ja ajanvaraus auki! Tästä päivästä alkaen voit siis varata meille ajan myös parturi-kampaamopalveluihin Lippulaivan toimipisteellemme! 🤍 Ajanvaraus toimii tuttuun tapaan kätevästi verkossa tai BL-sovelluksessa.
Miltä kuulostaisi esimerkiksi vivahteikkaat balayageraidat, ihanaa glowta antava Glossing-käsittely tai luksusta arkeen tuova Blow Dry Bar -pesu & föönaus?
Tutustu lisää bion linkistä! 💎
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 27
Let’s celebrate! 💗 BL Hair Conceptin avajaisia juhlistetaan torstaina 11.5. klo 17 alkaen Lippulaivan toimipisteellämme & nyt myös sulla ja sun kaverilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan kilistämään meidän kanssa!
Ohjelmassa muun muassa kuplivaa ja kuppikakkuja, kivoja arvontoja, sesongin hiustrendeistä inspiroitumista ja vinkkejä täydellisiin kesähiuksiin. Jokainen osallistuja saa mukaansa myös ihanan kesäisen goodiebagin. 🧁 🥂
Tilaisuus on K18 & paikkoja on rajoitetusti. Varaathan siis paikkasi pian - linkin löydät biosta!
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #party #opening
Huhti 27
Meidän hiuspuolen palveluvalikoima alkaa olla loppusilauksia vaille valmis paljastettavaksi! 💎
"Toimivassa palveluvalikoimassa on otettu huomioon niin ajattomat kestosuosikit kuin modernit trendipalvelutkin. Asiakasnäkökulmasta valikoiman on oltava tietenkin selkeä ja helposti ymmärrettävä. Trendikkyys, ammattitaito & taattu BL-laatu toimivat myös hiuspuolen palveluvalikoimamme ydinelementteinä." Hiuspuolen palveluvastaava Linnéa Vesala kertoo.
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo #blowdrybar
Huhti 22
Esittelyssä Lippulaivan toimipisteellämme uudessa BL Hair Conceptissa parturi-kampaajana aloittava Mari Sarén! ✨
"Olen ollut parturi-kampaajana 4 vuotta. Ajauduin alalle vahingossa, kun en tiennyt lukion jälkeen mitä tekisin. Löysin kuitenkin työn, josta pidän todella paljon, enkä pystyisi edes kuvitella itseäni toisella alalla. On ihanaa, kun saan piristää jonkun päivää ja vaikuttaa heidän itsevarmuuteensa hiusten kautta. Olen ihmisenä avoin, lempeä ja huumorintajuinen. Penkissäni saa nauraa, keskustella syvällisiä tai olla ihan vaan hiljaakin jos siltä tuntuu. Olen super innoissani, että pääsen osallistumaan tähän uuteen konseptiin." Mari kertoo.
Psst! Ei enää kauaa, niin päästään paljastamaan teille palveluvalikoima ja Hair Conceptin avajaispäivä. Luvassa ois tuttuun tapaan myös jotain avajaisjuhliakin, eli pysythän kuulolla! 😍
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 20
BL Hair Concept starttaa kevään 2023 aikana Lippulaivan toimipisteellämme! ✨ Meille tärkeät ominaisuudet: trendikkyys ja laatutakuu ovat myös hiuskonseptimme ytimessä. Näitä arvoja olemme vaalineet luodessamme hiuspuolen palveluvalikoimaamme.
Ja hei, uuden viikon startti tarkoittaa sitä, että ollaan taas askeleen lähempänä hiuspuolen avautumista! 🤍
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 17
Kuten tiedätte, ensiluokkainen laatu on toimintamme ytimessä. Käytetyillä tuotteilla ja välineillä on tärkeä rooli laadukkaiden palveluiden tuottamisessa, ja näinpä myös BL Hair Conceptin valmistelutöihin kuuluu keskeisessä osassa sopivien tuotesarjojen valinta. Huhtikuussa kierrämmekin testaamassa eri tuotesarjoja ja valitsemme niistä parhaiten meidän laatulupaukseemme soveltuvat sarjat, jotka otetaan osaksi hiuskonseptiamme. ✨
Yksi sarja ollaankin jo lukittu, nimittäin K18! Supersuositun K18-hoitomenetelmän avulla hiuksista saadaan elinvoimaiset, vahvat ja terveet. 💯
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 11
Get to know us! 💎
Blue Lagoon Beauty on yli 16 vuotta alalla toiminut kauneudenhoitoalan yritys, joka työllistää yli 140 alan huippuosaajaa kahdeksassa toimipisteessä Helsingissä, Espoossa ja Turussa. Vuonna 2022 Blue Lagoonin palveluita käytti yli 75 000 asiakasta! Ensimmäinen kampaamo- ja parturipalveluita tarjoava BL Hair tulee avautumaan Lippulaivan toimipisteemme yhteyteen kevään 2023 aikana.
Tarvitsemme joukkoomme tekijöitä, jotka suhtautuvat työnsä laatuun intohimoisesti, haluavat kehittää itseään ja ammattitaitoaan sekä sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Meidän joukossamme pääsee kasvamaan ammattilaisena ja viemään Blue Lagoonia brändiä eteenpäin.
Meitä ohjaavat vahvasti arvomme, joita ovat rohkeus, ammattitaito, trendikkyys ja tiimihenki. Pääset mukaan toisiaan tukevaan ja tiimityötä arvostavaan työyhteisöön. Meidän kanssa et pitkästy, sillä koko tiimimme on täynnä eteenpäin katsovia ja toimintaa kehittäviä kauneudenhoitoalan ammattilaisia. Meillä pääset aidosti vaikuttamaan omaan työnkuvaasi.
Lue lisää bion linkistä ja hae matalalla kynnyksellä!
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Huhti 7
BL Hair Concept aukeaa Lippulaivan toimipisteeseen kevään 2023 aikana! 🖤 Viimeksi kysyttiin teiltä toiveita teidän suosikki palveluista, jotka haluaisitte nähdä osana meidän valikoimaa. Tällä kertaa halutaankin kysyä, onko teillä jotain kestosuosikki- tuotesarjoja hiustenhoitoon? Kommentoi alas ja vaikuta!
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Maalis 21
Töihin Blue Lagooniin - haussa parturi-kampaajia Lippulaivaan! 💕
Mitä odotamme sinulta?
Tarvitsemme joukkoomme tekijöitä, jotka suhtautuvat työnsä laatuun intohimoisesti, haluavat kehittää itseään ja ammattitaitoaan sekä sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Meidän joukossamme pääsee kasvamaan ammattilaisena ja viemään Blue Lagoonia brändiä eteenpäin. Toivomme sinulla olevan kokemusta erilaisista raidoitustekniikoista, värjäyksistä, muutostöistä sekä kampauksista. Jos olet asiakaspalveluhenkinen, positiivisen asenteen omaava ja itsenäiseen työskentelyyn kykenevä tiimipelaaja, olet etsimämme henkilö.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme ammattilaisillemme hyvät ansaintamahdollisuudet sekä kilpailukykyisen sopimusmallin. Voit työskennellä kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti yrittäjänä. Pääset mukaan toisiaan tukevaan ja tiimityötä arvostavaan työyhteisöön. Meidän kanssa et pitkästy, sillä koko tiimimme on täynnä eteenpäin katsovia ja toimintaa kehittäviä kauneudenhoitoalan ammattilaisia. Meillä pääset aidosti vaikuttamaan omaan työnkuvaasi. Blue Lagoonin omat palveluvastaavat mahdollistavat myös ilmaiset lisäkouluttautumismahdollisuudet, joiden avulla sinun on mahdollista kouluttautua myös osaan kauneudenhoitopalveluistamme ja monipuolistaa palvelutarjontaasi.
Lue lisää bion linkistä ja laita hakemusta tulemaan heti tänään!
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Maalis 17
Voi miten mahtavan vastaanoton meidän hiljattain julkaisemat uutiset BL Hair -konseptista ovat teiltä saaneetkaan! 🖤 Hiuspuolelle laajentaminen on ollut Blue Lagoon Beautyn salaisella agendalla jo jonkin aikaa, ja nyt vihdoin pääsimme julkistamaan nämä jännittävät uutiset! Ensimmäinen BL Hair Concept aukeaa vuoden 2023 aikana Lippulaivan toimipisteeseemme.
Olette jättäneet myös tosi aktiivisesti toiveita ja kommentteja teidän suosikkipalveluista, joita haluaisitte nähdä osana meidän palveluvalikoimaa. Luetaan kaikki viestit ajatuksella ja laitetaan toiveet korvan taakse. ✨
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Maalis 10
Oletko kokenut, trenditietoinen ja kauneusalaan intohimoisesti suhtautuva kampaaja, ja haluaisit ottaa urallasi seuraavan askeleen?✨
Haemme Lippulaivan toimipisteeseemme aukeavaan BL Hair Conceptiin hiuspuolen palveluvastaavaa toimimaan mm. sisäisenä kouluttajana. Olemme eteenpäin katsova yritys ja tällä hetkellä meiltä löytyy 8 toimipistettä, joiden palveluita käytti yli 75 000 asiakasta vuoden 2022 aikana.
Lue lisää tästä mielenkiintoisesta paikasta sivuiltamme. Odotamme hakemustasi.🤍
#bluelagoonbeauty #beautysalonfinland #masterofbeauty #kauneushoitolaespoo #blhair #lippulaiva #kampaamo #parturi #kampaaja #palveluvastaava #rekry #kampaamoespoo #hiukset #hiuksetespoo #hiustenleikkaus #hiustenvärjäys #hiustenvaalennus #kauneushoitola #beautysalon #kauneudenhoito #kauneus #kampaaja #hairsalonespoo
Maalis 6