Päivä-, ilta- tai häämeikki toiveidesi mukaan! Meikkauspalvelut tehdään ensisijaisesti liikkeissämme ja tällä sivulla näet meikkauspalveluja tarjoavat toimipisteemme ja tekijämme.
Varaa aika pikkujoulukauden kauneuspalveluihin nyt! ❤✨ . . Meikkaajamme Annikan ajanvarauskalenteri täyttyy vauhdilla ja nyt kannattaakin viimeistään napata oma aika.
Pst...olitko kurkannut meidän sivuilta jo BL Wedding -tiimiläiset, jotka ovat erikoistuneet hääpalveluihin? Samasta artikkelista löydät vinkit myös hääpäivään valmistautumista varten.🤍
Olemme ehdolla Vuoden Hääyritys finaalissa & voit antaa meille äänesi 3.1. mennessä bion linkistä! 🤍 Tässä postauksessa saammekin kuulla muun muassa häämeikkien parissa tänäkin vuonna työskennelleen Annika H:n terveisiä.
"Olen saanut tänäkin vuonna loihtia noin kymmenisen häämeikkiä. Häämeikkikeikkoihin liittyy ihan omanlaisensa taianomainen ja lämmin tunnelma. Näillä keikoilla kokee myös työnsä jotenkin erityisen merkitykselliseksi, kun saa olla osa toisen tärkeää päivää. Kerran olen saanut kutsun extempore jopa myös hääjuhliin!" Annika kertoo.
Häämeikkien keskiössä on morsiamen luonnollisten parhaiden puolien korostaminen ja läpi pitkän ja tärkeän päivän kestävä kokonaisuus. "Yleisin toivomus on, että morsian näyttää paremmalta versiolta itsestään, mutta kuitenkin tärkeänä tekijänä itseltään. Silmien korostus on keskiössä (hohtava luomiväri,rajaukset, ripsitupsut) .Usein morsiammet toivovat luonnollisia nudesävyjä tai hieman vaaleanpunaiseen taittavaa sävymaailmaa." Annika jatkaa. - Häämeikkiin kuuluu tärkeänä osana myös koemeikki. "Koemeikki on äärimmäisen tärkeä tehdä, jotta morsiamella on yksi asia vähemmän stressattavanaan tärkeää päivää varten. Koemeikissä ammattilainen pääsee tutustumaan asiakkaan piirteisiin ja testaamaan esimerkiksi sävyjä." Annika kiteyttää.
@bluelagoonkallio palveluvalikoimasta löydät nykyisin myös meikkaus- ja hiuspalvelut, ja voitkin varata ajan tärkeän juhlapäivän kaunistautumishetkeen Kallioon, esimerkiksi ennen pikkujouluja. ✨❤️
Meikkaajamme Annika siirtyi kuluneella viikolla Kallion tiimiin Kampin toimipisteeltä. ”Päädyin Blue Lagooniin silloisen työkaverin suosituksesta ja olen viihtynyt täällä erittäin hyvin nyt 3,5 vuotta. Teen pääsääntöisesti pro-tason ripsienpidennyksiä sekä kaikkien alueiden sokerointeja, päästä varpaisiin! Palveluihini kuuluu myös meikkaukset, hydrafacial, kestovärjäykset ja inlei-palvelut. Olen innoissani uusista tuulista ja Kallioon siirtymisestä sekä tietysti uusiin työkavereihin tutustumista. Vilman kanssa (Kallion franchiseyrittäjä) olemmekin tutustuneet jo Kampin liikkeessä. On ollut ihailtavaa seurata Vilman urapolkua ja arvostan Vilman määrätietoisuutta ja rohkeutta ryhtyä franchising yrittäjäksi. Siirtyminen Kallion liikkeeseen ei tunnu niin suurelta muutokselta kun muutama hyvä ystävä on matkassa mukana ja myös osa omista vakioasiakkaista seuraavat mukana.” Annika kertoo.
Ammattilaisen tekemä meikki korostaa kauniisti parhaita puoliasi! Meikin toteutuksessa otetaan aina huomioon asiakkaan toiveet ja tilaisuuden luonne. Iltatilaisuuksiin meikki voi olla tummempi ja esimerkiksi korostukset ja varjostukset saavat olla aavistuksen voimakkaammat, kun päivällä luonnonvalossa. ✨
Toiveissa juhlameikki? 💎 Meidän meikkauspalveluista löydät niin arki-, juhla- kuin häämeikitkin. Mikäli sinulla on tulossa jokin spessutilaisuus, jota varten haluaisit käydä ammattilaisen tekemässä meikissä, varaathan aikasi hyvissä ajoin ennakkoon.
Ps. Suosittelemme laittamaan rohkeasti sähköpostia osoitteeseen info@bluelagoon.fi meikkaajatiedustelun tiimoilta. Meikkaajamme Annikan ajanvarauskalenterissa ei välttämättä näy esimerkiksi kaikki saatavilla olevat viikonloppuajat, sillä Annika tekee meikkikeikkoja myös kysynnän mukaan näiden ulkopuolella.
Onko kalenterissa tärkeitä työtapahtumia tälle vuodelle, joita varten haluaisit kestävän ja piirteitäsi imartelevan meikin? Meikkaajamme Annikan listat ovat avoinna jo pitkälle alkuvuoteen ja nyt kannattaakin ennakoida, ja tehdä varaus meikkiin tärkeälle päivällesi.
Tässä kuvassa asiakkaalle on tehty päivämeikki työtapahtumaan. Päivämeikki toimii samalla hyvänä opastuksena oman päivittäisen arkimeikin tekoon. Meikkauksen aikana voit nimittäin kysyä ammattilaisen yksilöllisiä meikkivinkkejä juuri sinua varten. Päivämeikki toteutetaan asiakkaan toiveita kuunnellen sekä asiakkaan ikä, persoona ja tyyli huomioiden.
Juhlameikkiin varataan hoitolassamme aikaa 90 minuuttia, joten ammattilaisillamme on riittävästi aikaa paneutua luomaan juuri sinulle täydellisintä juhlalookkia! Juhlameikki on myös loistava tilaisuus oppia lisää omista kasvoista ja ihosta ja niiden ehostuksesta. Juhlameikissä voimme käyttää lisänä myös asiakkaan tuomia irtoripsitupsuja tai nauhallisia irtoripsiä. Juhlameikin yhteydessä meikkaajamme voi opastaa sinua irtoripsien kiinnityksessä myös kotona.
✨ Glow- ja kuulto trendaavat myös meikissä. Voidemainen highlighter voi olla parempi vaihtoehto etenkin silloin, jos iho on talvea vasten kuivempi. ❤️ Poskipuna on yksi vuoden -22 suosikkituotteista. 🖤 Silmissä nähdään näyttäviä rajauksia & helmiäissävyjä. 💄 Huulilla suositaan nyt lämpimiä sävyjä, jotka saavat kasvojen glown hehkumaan entisestään.
Meidän kosmetologi Sanna R. pääsi mukaan Anna-lehden artikkeliin kertomaan, miten oma meikkaaminen on muuttunut iän myötä. Millaisena Sanna kokee meikkauksen 40-vuotiaana, mikä on muuttunut siitä kun hän oli parikymppinen ja mitä hän kokee tänä päivänä ihonhoidossa erityisen tärkeäksi? Linkin artikkeliin löydät mm. meidän "mediassa" -kohokohdasta! 🖤
Onko sulla luvassa loppuvuodelle spessutilaisuuksia, joita varten haluat käydä ammattilaisen tekemässä meikissä? Varaathan aikasi hyvissä ajoin, meikkaajamme Annikan ajanvarauskalenteri nimittäin täyttyy kovaa vauhtia.
Kuvassa on kaasolle tehty juhlameikki, joka yhdistää kauniin ja hempeän shimmer luomivärin ja heleän meikkipohjan näyttävään ja sharppiin rajaukseen.
Juhlameikki kaasolle Annika H. | @bluelagoonkamppi
1. Glowy skin -look jatkaa villitsemistään myös syksyllä. Älä siis suotta pakkaa piiloon highlightereita ja heleyttäjiä. 2. Ruskean ja punaisen sävyt silmämeikissä ja huulissa. Luonnollisuus vallitsee edelleen trendinä, mutta jos kuitenkin haluat ehostaa silmiä ja huulia, suosi värikartan lämpimiä sävyjä. 3. Kulmat ovat in, edelleen! Kulmien laminoinnin suosio jatkaa kasvamistaan ja liftattu kulmalook onkin myös meikkitrendien keskiössä. Laminoidut kulmat voi itse muotoilla haluamallaan tavalla, haluamansa tyyliin.
Innostutko sä meikkaamisesta taas lisää syksyä kohden?
Häämeikissä tärkeimmiksi asioiksi nostetaan lähes aina kauniin lopputuloksen lisäksi myös kestävyys ja huolettomuus. Omana hääpäivänä ei halua joutua murehtimaan puuteroinneista, tai siitä, kestääkö meikki läpi päivän kasvoilla. Usein hääpäivään liittyy myös vahvoja tunteita ja kyynelehtimistä, ja myös silmämeikin tulisi kestää leviämättä.
Ammattilaisen tekemä meikki pohjustetaan ja kiinnitetään huolellisesti laadukkailla tuotteilla. Moni kokee, ettei kotona tehtävästä meikistä saa itse luotua niin kestävää, sillä pohjustus- ja kiinnitystaktiikka, ja tuotteet eivät välttämättä ole parhaita.
Juhlat tulossa kesällä? Varaa aikasi meikkaukseen ammattilaiselle ja varmista kaunis ja kestävä meikki tärkeään päivään. 😍
Juhlameikkiin varataan hoitolassamme aikaa 120 minuuttia, jotta ammattilaisillamme on riittävästi aikaa paneutua luomaan juuri sinulle täydellisintä juhlalookkia! Juhlameikki on myös loistava tilaisuus oppia lisää omista kasvoista ja ihosta ja niiden ehostuksesta. Juhlameikissä voimme käyttää lisänä myös asiakkaan tuomia irtoripsitupsuja tai nauhallisia irtoripsiä. Juhlameikin yhteydessä meikkaajamme voi opastaa sinua irtoripsien kiinnityksessä myös kotona.
Ammattilaisen loihtima häämeikki paitsi näyttää upealta, kestää läpi tärkeän päiväsi. Meillä häämeikki sisältää aina koemeikin, jossa käydään läpi toiveita meikin suhteen ja ammattilainen pääsee testaamaan ihollesi parhaiten soveltuvat sävyt ja tuotteet parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Tutustu lisää meikkauspalveluihin kotisivuillamme!
Tässä kuvassa asiakkaalle on tehty häämeikin koemeikki, joka sisältyy häämeikin hintaan! 🙏🏽
Koemeikkiin varataan aikaa 90 minuuttia ja itse häämeikkiin varataan aikaa 120 minuuttia. Koemeikissä asiakkaalla on mahdollisuus käydä tekijän kanssa toiveensa häämeikin osalta läpi. Suosittelemme sinua kertomaan hääpuvustasi ja kampauksestasi sekä esittämään mahdollisia kuvia puvusta ja sinua miellyttävistä meikeistä, jotta meikkaaja osaa ottaa nämä huomioon häämeikkiä suunnitellessa. Koemeikin yhteydessä meikkaaja pääsee myös tekemisiin ihotyyppisi sekä ihosi erityisvaatimusten kanssa, jolloin meikkaajalla on mahdollisuus kokeilla ja valita ihollesi parhaiten soveltuvat tuotteet.
"Häämeikiltä toivotaan kestävyyttä, luonnollisuutta, hehkua ja asiakkaat luottavat ammattilaisen tekevän juuri heille sopivan meikin. Kun koemeikki on tehty, asiakkaalle jää luottavainen mieli itse häämeikin suhteen ja hääpäivän aamun saa ottaa rennosti", meikkaaja Annika kertoo.
New year looking fabulous! Or at least this makeup does!😁✨⠀ ⠀ Juhlameikki Annika R. | @bluelagoonkamppi⠀ ⠀ #bluelagoonbeauty #BLAnnikaH #kamppi #meikki #meikkaus #juhlameikki #bluelagoonmeikki #blmeikki #meikkaushelsinki #meikkauskamppi #beautysalonhelsinki #makeuphelsinki #luomiväri #eyeshadow #uusivuosi22 #newyearsglam #newyearslook