Mesolangat

Beautywiki by Blue Lagoon Beauty

Mesolankahoitoja ei tällä hetkellä löydy Blue Lagoon Beautyn palveluvalikoimasta.

Tietoa mesolangoista

Ikääntyminen vaikuttaa monella tavalla kasvojen ulkonäköön. Ryppyjen ja juonteiden lisäksi ihon veltostuminen ja kasvonpiirteiden laskeutuminen muuttavat ulkonäköä usein jopa enemmän kuin yksittäiset juonteet. Kasvonpiirteiden laskeutuminen näkyy mm. kasvojen muotojen muuttumisena, jolloin esimerkiksi ennen ovaalit kasvot voivat saada neliömäistä muotoa. Laskeutuminen näkyy erityisen herkästi alakasvoissa (kaksoisleuka) sekä leukalinjassa (hamsteripussit). Mesolankahoidot sopivatkin erityisen hyvin kasvojen muotoiluun, kohottamiseen ja napakoittamiseen.

Mesolankoja on käytetty ikääntymismuutosten hoitoon jo vuosikymmenien ajan! Mesolangat on valmistettu turvallisesta polydioksanonista, jota käytetään mm. kirurgisissa toimenpiteissä haavojen ompeluun. Polydiaksanoni on äärimmäisen ohutta ja hajoaa ihossa itsestään (ns. sulavat tikit). Mesolankojen hyöty ja vaikutukset perustuvatkin injektoitavien lankojen aiheuttamaan prosessiin ihossa, jonka seurauksena iho rupeaa itse kehittämään uutta kollageenia ihoon.

Mitä mesolangoilla voidaan hoitaa?

Mesolankahoidot soveltuvat erityisen hyvin ensimmäiseksi anti age -hoidoksi! Hoidot sopivat kaikille yli 18 vuotta täyttäneille, mutta tyypillisesti mesolangat tulevat ajankohtaiseksi hoitovaihtoehdoksi noin 30 ikävuoden kieppeillä. Hoitomuoto on erityisen suosittu juuri 30-45 -vuotiaiden asiakkaiden keskuudessa.

  • Kasvojen juonteet (otsa, silmänympärysiho, keskikasvot, suun alue)

  • Veltostunut iho (posket, leukalinja, "hamsteripussit")

  • Kaulan iho (kaksoisleuka, veltostunut iho)

  • Dekoltee

Tyypilliset esteet mesolankahoidoille

– Alle 18 vuoden ikä

– Autoimmuunisairaudet

– Hemofilia

– Tulehdus hoitoalueella

– Taipumus arpien liikakasvuun

– Infektio (esim. kuume)

– Raskaus & imetys

Muuta huomioitavaa:

Noin viikkoa ennen hoitoa kannattaa välttää ibuprofeeni- tai disperinekuureja sekä omega3-tuotteita (lisäävät mustelmariskiä).

Mesolankahoito

Mesolankojen laittaminen

Aluksi iho puhdistetaan huolellisesti ja hoidettava alue puudutetaan puudutevoiteella, jotta toimenpide olisi mahdollisimman helppo ja kivuton. Kun iho on puutunut, ohuet steriilit mesolangat injektoidaan ihoon neulojen avulla. Toimenpiteessä käytettävien lankojen määrä ja pituus riippuvat hoidettavasta alueesta ja toivotusta lopputuloksesta. Yleensä esimerkiksi alakasvojen ja leukalinjan kohottamiseen tarvitaan 10 – 20 lankaa. Isomman alueen tai muuten vaativampaan kiinteyttämishoitoon käytetään joskus useita kymmeniä lankoja. Itse toimenpide kestää noin 30 minuuttia, useita alueita hoidettaessa kauemmin. Hoitoon varataan kokonaisuudessa aikaa kuitenkin 1,5-2 tuntia.

Iho mesolankojen jälkeen

Mesolankahoidon jälkeen hoidetulla alueella saattaa esiintyä seuraavia ohimeneviä sivuvaikutuksia:

  • lievä punoitus
  • mustelma
  • turvotus
  • ihon kiristely
  • aristus

Kaikki nämä ovat tavallisia hoidon jälkeisiä reaktioita. Ne ovat väliaikaisia ja lievittyvät muutamien päivien sisällä hoidosta. Jälkioireet häviävät yleensä kokonaan noin 1-2 viikon kuluessa.

Mesolankahoitojen tulokset

Mesolankahoidon ensimmäiset tulokset näkyvät heti toimenpiteen jälkeen. Mesolankahoito kohottaa kasvonpiirteitä, nuorentaa ja selkeyttää kasvojen muotoja sekä napakoittaa ihoa. Mesolankahoidon vaikutus voi kestää jopa kaksi vuotta, vaikka mesolangat sulavat ihosta huomattavasti nopeammin (noin 3 kuukaudessa). Ihon kiinteytyminen jatkuu kuitenkin mesolankojen sulettua ihosta, sillä hoito lisää fibroplasteja ja uuden kollageenin muodostumista ihoon. Uuden kollageenin muodostumisen myötä ihoon muodostuu ihoa kiinteyttävä, proteiinien muodostama, tukiverkosto.

Lopullinen hoitotulos näkyy 3 – 6 kuukauden päästä, kun ihoon on muodostunut uutta kollageenia, joka kiinteyttää ja kohottaa ihoa sisältäpäin. Mesolankahoito parantaa myös ihon lymfa- ja verenkiertoa, mikä parantaa ihon hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Seuraa meitä somessa

@bluelagoonbeauty

💆‍♀️✨ HydraFacial Face Slim – muotoileva viimeistely kasvohoidolle
Face Slim -vaiheessa kasvoille tehdään kevyesti muotoileva imuhieronta, joka vilkastuttaa nestekiertoa, vähentää turvotusta ja korostaa kasvojen luonnollisia linjoja 🌿💫

Hoito tuntuu miellyttävältä ja rentouttavalta, ja se saa kasvot näyttämään napakammilta ja raikkaammilta jo yhdellä kerralla ✨

Täydellinen lopetus tehokkaalle HydraFacial-hoidolle!

HydraFacial l Iirs R. l Ainoa

#bluelagoonbeauty #BLIirisR #hydrafacial #faceslim #kasvohoito #ihonhoito #kasvonpiirteet #hehkuvaiho
32 1
🌞 Hehku esiin!
Kuukauden tuote: Medik8 Daily Radiance Vitamin C 🍊✨
Tämä C-vitamiinivoide kirkastaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa samalla kertaa – täydellinen aamun aloitus ihollesi 💛 SPF 30 suojaa auringolta ja tekee voiteesta ihanteellisen ympäri vuoden.

#bluelagoonbeauty #kuukaudentuote #medik8 #vitaminC #ihonhoito #kauneushoitola #glowup
26 0
🌟 Kuukauden tuote: Medik8 Daily Radiance Vitamin C 🌟
Hehkuvampi iho alkaa tästä! ✨
Daily Radiance Vitamin C ‑kasvovoide yhdistää kirkastavan C-vitamiinin ja kosteuttavan hyaluronihapon – tehden ihosta sileämmän, tasaisemman ja elinvoimaisemman jo muutamassa päivässä 💛

☀️ Suojakerroin SPF 30 tekee siitä täydellisen päivävoiteen ympäri vuoden!

#bluelagoonbeauty #kuukaudentuote #medik8 #vitaminC #ihonhoito  #hehkuvaiho
28 0
Blue Lagoonin toimitusjohtaja Sini Virtanen avaa Gloria-lehden tuoreessa haastattelussa näkemyksiään kauneusalan nykytilanteesta ja Blue Lagoonin tulevaisuudesta. ✨
Nopea reagointi ja trendien tunnistaminen ovat Sinin mukaan avain menestykseen alati muuttuvalla alalla. Seuraavaksi isoksi ilmiöksi hän nostaa ihonhoitopalvelut – erityisesti happo- ja laitehoidot. 💆‍♀️🔬

💙 Kurkkaa koko haastattelu Glorian uusimmasta numerosta – nyt myynnissä!

#bluelagoonbeauty #gloriahaastattelu #sinivirtanen #kauneusala #ihonhoito #tulevaisuudenkauneus #beautytrends #happohoito #laitehoidot
27 2
🌿 Hengitä syvään.
Ihosi saa nyt kaiken huomion, hoivan ja hellän kosketuksen.
Medik8 – hoitoa, joka tuntuu ja näkyy. ✨

Medik8 90min l Elina R l Turku

#bluelagoonbeauty #BLElinaR #kauneushoitola #medik8 #kasvohoito #hemmotteluhetki #ihonhoito #selfcaremoment
27 0
🎥✨ Sileä iho – nopeasti ja hellävaraisesti! ✨🎥
Sokerointi on tehokas tapa poistaa ihokarvat juurineen – luonnollisesti ja ihoa ärsyttämättä. 💛

💫 Käsivarsien sokerointi:
✔️ Pehmeä ja sileä iho jopa viikoiksi
✔️ Hellävarainen herkällekin iholle
✔️ Vähemmän sisäänkasvaneita karvoja
✔️ Karvankasvu heikkenee ajan myötä!

Jos etsit siistiä ja kestävää lopputulosta – kokeile sokerointia. Sun iho kiittää! 🧖‍♀️✨

Käsivarren sokerointi l Vilma S. l Lippulaiva

#bluelagoonbeauty #BLVilmaS #sokerointi #käsivarsiensokerointi #sileäiho #ihonhoito #kauneushoitola #reelsvideo
22 0
✨ HydraFacial Platinum Boosters ✨
💧 BriteNol kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä – hehku alkaa tästä!
💦 HydraLock lukitsee kosteuden ihoon ja antaa pitkäkestoista kosteutusta.
Yhdessä ne tekevät ihostasi raikkaan, kosteutetun ja säteilevän!
Varaa aikasi ja koe teho itse! 💆‍♀️

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #HydraFacial #BriteNol #HydraLock #ihonhoito #hehkuva iho #boosters
22 0
☕️ Herätä iho uuteen eloon Frank Body Scrubilla!
Kuorii hellästi, virkistää ja jättää ihon pehmeäksi kuin silkki. ✨
Täydellinen startti hehkuvaan päivään!

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #FrankBody #vartalokuorinta #ihonhoito #smoothskin #kauneusrutiini
15 0
✨ HydraFacial Platinum – täydellinen ihonpuhdistus ja -hemmottelu yhdessä hoidossa!
Syväpuhdistaa, kosteuttaa ja uudistaa ihoa silmin nähtävällä hehkulla. 💧
Anna ihosi loistaa kuin koskaan ennen! ✨
Varaa aikasi nyt ja koe hehku itse! 💆‍♀️

HydraFacial Platinum l Elisa S. l Ainoa

#bluelagoonbeauty #BLElisaS #kauneushoitola #HydraFacial #ihonhoito #hehkuva iho #hemmotteluhetki #ajanvaraus
20 0
✨ Kuorintasaippuat – hellävarainen tapa poistaa kuollut iho ja virkistää ihoasi päivittäin!
Jätä iho pehmeäksi, raikkaaksi ja hehkuvaksi. 💧

Hinta, 12,50€

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #kuorintasaippua #ihonhoito #raikas iho #pehmeyttäiholle
40 0
🌾 Rauhoita ja kosteuta herkkä iho NOBEn Oat Wonder Calming Moisturizerilla.
Kevyt koostumus imeytyy nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi ja raikkaaksi – ilman ärsytystä. 💧✨
Täydellinen apu herkälle ja punoittavalle iholle!

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #NOBE #calmingmoisturizer #herkkäiho #ihonhoito #rauhoittava
15 0
🧖‍♀️ Puhdistus, joka tuntuu ylelliseltä.
Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil poistaa meikin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti – samalla kun se ravitsee ja pehmentää ihoa.
Silkkinen tunne, puhdas hehku ✨

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #medik8 #cleansingoil #ihonhoito #doublecleansing #glowingskin
23 0
🌿 Medik8-hemmotteluhoito – hetki vain sinulle ✨
Kasvomaski syväkosteuttaa, rauhoittaa ja saa ihon hehkumaan 💆‍♀️
Täydellinen tauko arjesta – ihollesi ja mielellesi.

Medik8 90min l Katariina A. l Lippulaiva

#bluelagoonbeauty #BLKatariinaA #kauneushoitola #medik8 #kasvohoito #hemmotteluhetki #ihonhoito #glowtime #selfcaremoment
22 0
💙✨ Löydä ihollesi oikeat tuotteet – helposti ja asiantuntevasti! ✨💙

Blue Lagoon -liikkeistä löydät laajan valikoiman ihonhoitotuotteita, jotka on valittu ammattilaistemme suosikeista.
Olipa tavoitteena hehku, kosteutus tai tehokas hoito – me autamme sinua löytämään juuri oikeat tuotteet.

🧴 C-vitamiiniseerumit, puhdistustuotteet, kosteusvoiteet & paljon muuta
🧖‍♀️ Ammattilaisten vinkit ja opastus paikan päällä
🌿 Vastuullisia ja tehokkaita brändejä – mm. Medik8

Tervetuloa tutustumaan ja täydentämään ihonhoitorutiinisi 💙
📍 Tuotteet saatavilla kaikissa Blue Lagoon -liikkeissä.

#bluelagoonbeauty #ihonhoito #skincarefinland #kauneudenhoito #medik8  #ammattilaisentuotteet
16 0
🧖‍♀️💙 Blue Lagoon Beauty -liikkeissä löydät seinällisen ihania MASK BAR -kangasnaamioita! 💙🧖‍♀️

Valitse juuri sun iholle sopiva naamio – kosteuttava, rauhoittava, kirkastava tai kiinteyttävä. 💦✨

💙 Nopea hemmotteluhetki kotiin
💙 Täydellinen lisä lahjaksi tai itselle
💙 Vaihtuvia brändejä & herkullisia valikoimia

Pysähdy hetki, valitse oma suosikki ja vie pala spa-tunnelmaa kotiin. 💆‍♀️
📍 Saatavilla kaikissa Blue Lagoon Beauty -liikkeissä!

#bluelagoonbeauty #maskbar #kangasnaamiot #ihonhoito #spakotiin #kauneudenhoito
43 2
🍊✨ Hehku esiin – Medik8 C-Tetra Luxe tekee sen! ✨🍊

Haluatko tasaisemman, kirkkaamman ja nuorekkaamman ihon? Medik8 C-Tetra Luxe on vitamiinipommi ihollesi, joka tekee näkyvää tulosta!

💛 14% C-vitamiinia – kirkastaa ihoa ja tasoittaa sävyä
💛 E-vitamiini + kasviöljyt – suojaavat ja ravitsevat
💛 Silkinpehmeä koostumus – imeytyy nopeasti, ei tahmaa
💛 Antaa iholle hehkua jo ensimmäisestä käytöstä lähtien!

🔬 Soveltuu päivittäiseen käyttöön ja toimii täydellisesti myös meikin alla.

👉 Tämä on seerumi, johon moni jää koukkuun – eikä syyttä.
Testaa ja ihastu 💛

#bluelagoonbeauty #medik8 #ctetraluxe #vitamiiniseerumi #ihonhoito #kasvohoito #hehkuvaiho #skincarefinland #kauneudenhoito
23 0
✨ Medik8-kasvohoito – enemmän kuin hemmottelua ✨
Ihosi ansaitsee parasta – ja siksi Medik8 on vastaus. 🍃
Tieteeseen pohjautuva hoito yhdistää tehokkuuden ja hellävaraisuuden, näkyvin tuloksin.
💆‍♀️ Heleyttä, kosteutta ja kiinteyttä – jo yhdellä kerralla.

🌿 Sopii kaikille ihotyypeille
⚡ Tehoaineet, joilla on oikeasti vaikutusta
🕐 Tuloksia jopa 60 minuutissa

Varaa aikasi nyt ja koe ihosi uusi alku. 💚

Medik8 kasvohoito l Noora R. l Töölö

#bluelagoonbeauty #BLNooraR #kauneushoito #Medik8 #kasvohoito #ihonhoito #glowup #hoitolassa #ihonhoitorutiini
26 0
☀️ Kesäihon salaisuus? SOKEROINTI! ✨
Sileä, pehmeä ja karvaton iho ilman ärsytystä – juuri silloin kun haluat pukea shortsit tai hypätä bikineihin. 🏖️🍓

Sokerointi on luonnollinen, hellävarainen ja tehokas tapa päästä eroon häiritsevistä ihokarvoista. Ja parasta? Iho pysyy silkkisenä pidempään. 💛

Varaa aikasi nyt ja anna ihosi hehkua koko kesän ajan! 🌼

#bluelagoonbeauty #kauneushoitola #beautysalon #sokerointi #kesäiho #smoothskin #sugarwaxing #kesäfiilis #ihonhoito
42 0
KUUKAUDEN TUOTE: VARTALONKUORINTASAIPPUA

Mikä tekee tätä tuotteesta erikoisen?
- 3-in-1-rakenne: yhdistää vaahtoavan saippuan, kuorinnan ja pesusienen yhteen tuotteeseen.
- Vegaaninen ja käsintehty Iso-Britanniassa: Eettisyys on kuluttajille tärkeä osa tuotteita.
- Eri tuoksu vaihtoehtoja: Vaihtelee liikkeittäin.
- Kauniit värit, ihanat tuoksut ja pehmeä vaahto tekevät käytöstä elämyksellisen ja miellyttävän.
- Kuorii ja virkistää ihoa, vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja ehkäisee sisäänpäin kasvavia karvoja.

Kenelle tuote sopii?
- Sokerointi- tai karvanpoistoasiakkaille.
- Itseruskettavia käyttäville.
- Asiakkaille, joilla on helposti tukkeutuva iho tai sisäänpäin kasvavia karvoja.
- Päivittäiseen tai viikoittaiseen käyttöön riippuen ihotyypistä.

Kuorintasaippuat ovat todella suosittuja ja ne viedään käsistä!😉

Hintaa kuorintasaippuoilla on vain 12,50€.🤍

#bluelagoonbeauty #kuorintasaippua #kauneushoitola #ihonhoito #vartalonhoito #kauneus #kauneushoitola
95 2