16 vuotta alalla toiminut kauneushoitola Blue Lagoon Beauty on ollut monessa mukana! Teemme aktiivisesti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, ja alan johtavilta ammattilaisiltamme tiedustellaan usein mielipiteitä sekä näkemyksiä ajankohtaisista trendeistä alan julkaisuja varten. Yli 140 ammattilaisen tiimimme sekä uniikit palveluvastaavamme vastaavat mielellään erilaisiin haastatteluihin. Tältä sivulta löydät myös Blue Lagoonin oman mediapankin, jonka julkaisuja voit jakaa sekä käyttää lähteenä myös muissa medioissa.
Seuraamme jatkuvasti kauneus- ja hyvinvointialan kiivaasti muuttuvia trendejä ja pyrimme tuomaan tätä esille myös jatkuvasti kehittyvällä palvelutarjonnallamme. Liikkeessämme työskentelee rautaisia ammattilaisia ja sertifioituja kouluttajia. Palamme halusta kehittää kauneudenhoitoalaa Suomessa, ja yhtenä kannanottona kauneudenhoidon koulutusta kohtaan perustimme 2017 Blue Lagoonin oman Trainee-ohjelman, joka on osoittautunut suureksi menestykseksi! Innovatiivisena ja uraauurtavana liikkeenä mielipiteistämme ollaan kiinnostuneita, ja olet saattanutkin nähdä meidät televisiossa, kuulla meistä radiossa tai törmännyt artikkeleihin lehdissä sekä suosituissa blogeissa.
Ammattilaisnäkökulman lisäksi olet saattanut nähdä liikkeemme myös kuvauslokaationa, esimerkiksi tv-ohjelmissa, musiikkivideossa sekä muutamissa mainoskuvauksissakin.
Jos sinulla on mielenkiintoinen mediaprojekti tiedossa, jossa voisimme olla avuksi ammattitaidollamme tai kauniilla liikkeellämme, laita ehdotuksesi osoitteeseen milla.snare@bluelagoon.fi.
Blue Lagoon Beauty lyhyesti
Yritys: Blue Lagoon Beauty Oy
Toiminta: Monipuolisia kauneuspalveluita tarjoava suomalainen yritys
Suosituimmat palvelut: Kynsipalvelut, Lash & Brow Liftit & ripsipidennykset
Henkilöstö: yhteensä yli 140, joista suurin osa on sopimusyrittäjiä. Hallinnossa työskentelee 8 ja partnereita on 2 ja franchisingyrittäjiä 2.
Toimipisteet: Kamppi, Kallio, Kolmikulma, Punavuori, Iso Omena, Turku, Töölö, Lippulaiva ja Tampere.
Omistajat: Perustaja, toimitusjohtaja Sini Virtanen. Kolmikulman, Punavuoren ja Turun partneri Milla Malkki sekä Ison Omenan partneri Heidi Taipalus. Töölön ja Tampereen franchisingyrittäjä Amira M. ja Lippulaivan franchisingyrittäjä Vilma S.
Blue Lagoon muissa medioissa
Tyyli.com
Tyyli.com haastatteli kosmetologisten palveluiden palveluvastaavaamme Niina K:ta kotisokeroinnista.
Tyyli.com
Tyyli.com vieraili BL Hairin lanseeraustilaisuudessa ja haastatteli Lippulaivan parturi-kampaajaamme Mari S:ää kesän 2023 hiustrendeistä.
Kotiliesi.fi
Kotiliesi haastatteli kosmetologisten hoitojen palveluvastaavaamme Niina H:ta: Kosmetologi listaa 5 asiaa, joita ei koskaan tekisi itse – nämä tavat myös sinun kannattaa hylätä heti!
Tyyli.com
Tyyli.com haastatteli meikkaajaamme sekä Pro-tason ripsiteknikkoa Annika H:ta irtoripsien kiinnittämisestä.
Nyt jos koskaan -ohjelma
Nyt jos koskaan -ohjelma otti meihin yhteyttä, ja pääsimme toteuttamaan ihanat hemmotteluhoidot Nanalle Töölön toimipisteessämme. Katso jakso tästä.
Yritystä Stadiin -lehti
Yritystä Stadiin -lehti haastatteli Blue Lagoon Beautyn perustajaosakas ja toimitusjohtaja Sini Virtasta yrityksen kasvattamisesta.
Hel.fi
Heini T. pääsi mukaan Helsingin kaupungin tekemään haastatteluun, jossa Heini jakaa tarinansa alan vaihtamisesta, kauneudenhoitoalan opinnoista ja yrittäjäksi Blue Lagoon Beautyyn siirtymisestä.
Supla.fi
Anni Vallius haastatteli Blue Lagoon Beautyn perustaja-toimitusjohtajaa Sini Virtasta Boss Lady Podcastissaan yrityksen kasvattamisesta.
Naiselo-blogi
Kauneustoimittaja teki Naiselo-blogiinsa jutun Yumi Lashes -kestotaivutushoidostamme 7/2019.
Trendi-lehti
Kauneustoimittaja teki 6/2019 ilmestyneeseen Trendi-lehteen haastattelun karvojen poistosta.
Eeva-lehti
Eeva-lehden kauneustoimittaja teki jutun Medik8 -happohoidostamme 11/18 ilmestyneeseen Eeva-lehteen.
Häät-lehti
Blue Lagoonin perustaja Sini Virtanen teki 10/18 ilmestyneeseen Häät-lehden juhlanumeroon kynnet.
Puoli seitsemän
Ylen Puoli seitsemän, kävi haastattelemassa Blue Lagoonin perustajaa, Sini Virtasta, kynsilakan historiasta. Jaksossa Sini tekee toimittajalle eri vuosikymmenien tyyliin sopivat kynnet. Katso jakso (kohta 10:00) kynsilakan historiasta.
TYYLI.com
TYYLI.comin toimittaja teki jutun Blue Lagoonin lanseeraamasta innovatiivisesta ihovalmennuksesta. Lue koko artikkeli ihovalmennuksesta.
Iltalehti
Iltalehden kauneustoimittaja haastatteli Blue Lagoonin Kolmikulman partneria Milla Malkkia, joka toimii Pro-tason ripsiteknikkona, kouluttajana ja ripsipidennysten laadunvalvojana. Jutussa Milla kertoo, millaiset ovat oikeaoppisesti ja turvallisesti tehdyt ripsipidennykset. Lue artikkeli ripsipidennyksistä.
TYYLI.com
TYYLI.comin toimittaja haastatteli Blue Lagoonin asiantuntijaa. Lue asiantuntijamme vinkit parempaan ihonhoitoon.
Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomien toimittaja testasi microbladingiin erikoistuneen Heidi T:n microblading-hoitoa. Lue artikkeli ja katso video microbladingista.
Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomissa nähtiin hyvä juttu microbladingista, jossa haastateltiin alalla olevaa kollegaamme. Jutun yhteydessä myös Blue Lagoonin artistin tekemät kulmat. Lue artikkeli microbladingista.
Pinni
Pinni-lehti (5/2018) kävi tekemässä jutun Blue Lagoonin perustamasta Trainee-ohjelmasta .
Kauneusunia, osa 3. Mesolankahoidon tavoitteena on nuorekkaampi naama
Kuuntele Radio Suomen podcast mesolangoista tästä.